“Tuhansia vuosia sitten Mooses johdatti kansan Egyptistä luvattuun maahan, nyt palestiinalaiset kopioivat törkeästi tätä menestystä ja marssivat luvatusta maasta Egyptiin. Vaikka hittiä soittaisikin takaperin, niin kopio se siitä huolimatta on. Rojaltit tänne”, sanoi hallituksen tiedottaja Shlomo Ben-Ben-David-Ben.
Muun muassa EMI, Warner ja Teosto ovat jo ilmoittaneet ryhtyvänsä vastatoimiin. Jos tekijänoikeusrikkomukset eivät lopu, aikovat ne viimeistään viikonloppuna aloittaa täsmäpommitukset Gazaan ja Siinain niemimaalle.
“You wouldn’t steal a car!” mesosi Yhdysvaltain levy-yhtiöiden etujärjestön RIAA:n neljännen pommikonelaivueen kersantti D.R.M. Fuckhead.
Ihmisoikeusjärjestöt moittivat Israelin toimia ylimitoitetuiksi. Niiden mukaan palestiinalaisten vaellus ylittää teoskynnyksen, ja on siksi laillinen.

Kunhan nämä kaksi osapuolta saisivat tehtyä “rauhaset”, niin lapsetkin voisivat nauttia tisseistä ravintoa ilman pommitusten uhkaa…
Hei loistavaa! Nauroin oikeasti. :)
Aika tekopyhää Israelilta, kun itse aika törkeästi plagioivat Saksalaisten 30-luvun politiikkaa.
Ehkä palestiinalaisten tulisi kävellä kuin egyptiläisten? Olisi varmaan helpompi sopia tekijänoikeuskorvauksista.
Hävetkää, palestiinalaiset, ja rikastukaa omalla rehellisellä työllänne. Juutalaisetkin ovat aikanaan nousseet köyhyydestä: Raamattu kertoo, että Egyptin-vaelluksen aikana he alkoivat napista.
sanokaa ku vedenpaisumus vuotaa nettii!
Mutta eikö sitä voisi kopiosuojata?
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>