“[Puolustusministeri] Yrjö Kallisen olisi syytä lähteä matkustamaan Brysseliin neuvottelemaan Suomen liittymisestä läntiseen puolustusorganisaatio WUDO:on. Rauhanaatteen sokaisema Kallisemme on tunnetusti viehtynyt zenbuddhismiin, jonka keskeisiä rituaaleja on mielen tyhjentäminen. Siinä Kallinen on tainnut onnistua, sillä hän ei ole edes puhunut Suomen jäsenyydestä, vaikka vainolainen jo hioo sapeliaan rajan takana”, kirjoittaa Kivinen (HS 3.3.1948).
Kirjoituksen mukaan Yhdysvaltojen mahdollinen mukaantulo lujittaa entisestään puolustusliiton roolia kulmakivenä, jolle Europpan turvallisuus tulee rakentumaan.
“Muuten, olen sitä mieltä, että sotilasliittoon on mentävä, sillä ryssä on ryssä”, huomautti toimittaja kirjoituksessaan.
Kolumnisti myös ilmoitti, että hän tulee kirjoittamaan asiasta väsymättä siihen saakka, että päättäjät ja kansa ymmärtävät oman parhaansa.
“Toistan tätä vaikka ensi vuoteen saakka, mikäli tarve vaatii”, totesi kirjoittaja uhmakkaasti kirjoituksensa lopuksi.

Maaliskuu 6th, 2008 at 18:14
kaikkia kiinnosti
Maaliskuu 9th, 2008 at 22:21
Minua ihmetyttää suuresti että tämä kolumnisti ei näytä vanhenevan ollenkaan - harmi että en ole lukemassa hänen kommenttejaan hänen 200-vuotispäivänään.