“Kyllä nyt kelpaa paistatella päivää, kun tietää että manboy ei enää vaani nurkan takana uhria”, totesi Rymy-Arska.
Hämmästyttävä tapahtumasarja sai alkunsa, kun suomalaiset päättivät poistaa pahuuden maailmasta ottamalla käyttöön internet-suodatustekniikan, jonka kiertäminen oli mahdotonta jopa kaikkein teknisesti etevimmillekin pedofiileille. Vähitellen erilaisten sivustojen kävijämäärien laskiessa lapsipornon tuottajien oli pakko todeta, että vähenevillä tuloilla ei enää kannata pitää lapsileegioita kellarissa.
Viestintäministeri Suvi Lindén tervehti muutosta ilolla.
“Olen alusta asti sanonut, että mikäli vain suomalaiset lapsipornon käyttäjät saadaan lopettamaan toimintansa, lapset pelastuvat”, Lindén myhäili.
Viestintäministerin tietojen mukaan suurin osa ex-lapsipornokauppiaista on ryhtynyt luomuviljelijöiksi, jotka kasvattavat ohraa, perunoita ja avokadoja.

Lindénin sitaatissa on virhe, oikea lause kuului:
“Olen alusta asti sanonut, että kunhan lapsipornosivuille vahingossa eksyminen saadaan estettyä, lapset pelastuvat”, Lindén myhäili.
Tissit mainittu.
Ihan tylsä uutinen. Palaan katsomaan lapsipornoa.
Hyvin otettu kantaa, itseänikin ihan kurkusta ahdistaa kun poliisivaltio rajoittaa pääsyä kunnon käteenvetosivuille! Kyllä lapsiporno saadaan loppumaan ihan perinteisin keinon, rakentavalla keskustelulla sekä terapialla, kädestäkin pidetään jos oikein harmittaa. Lopulta kyllästytään koko touhuun ja pedofiilit kysyvät “miksi en saa rakastaa”. Tällöin heltiää pahimmankin pedofobisen sydän ja “Brokeback Kindergarten” valloittaa elokuvissa ja DVD:llä.
Laillistamalla ne ongelmat on täälläpäin ennenkin hoidettu!
Lapsellisen helppo luomusoossi:
1kg luomuperunoita
4-5 pehmeää avokadoa
1dl luomuohraa
vettä
1tl suolaa
5dl kermaa
Keitä potut kypsiksi al dente. Keitä ohrasuurimot suolalla maustetussa vedessä kypsiksi (n 15min). Muhenna sillä aikaa avokadot soseeksi. Sotke ohra ja avokado, kaada kerma ja sekoita soossi. Tarjoa kuumana kuin 16-vuotias.
Hyvää kuin ala-asteikäinen!
[…] […]
[…] […]
Alan asiantuntijoiden mukaan tulossa on jo uusi lakiesitys, jolla asetetaan voimaan sotia, nälänhätää tai köyhyyttä esittävien internet-sivujen suodatus.
Esityksen seuraamusten arvellaan alustavasti yltävän vähintään, muttei rajoittuen, maailmanrauhan, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseen kaikkialla maailmassa ja sen ulkopuolella.
Vaadin saada vastaavan sensuurin myös rasisimille, eriarvoiselle palkkaukselle, köyhyydelle sekä rumille ihmisille, jotta pääsemme näistäkin epäkohdista hetimiten eroon.
Seuraavaksi voimme puuttua muodittomuuteen ja liikaan hajuvesien käyttöön. Myös koirat voisi kieltää.
Vastaisuuden varalle Suvi Lindénille olisi syytä lahjoittaa kannettava pensas tai kolo jonne voi työntää päänsä, kun maailmasta löytyy pahuutta.
Sivut: [1] 2 3 » Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>