(SANOMATALO) Ihmisillä on pyllyssään reikä, sanoo 51 prosenttia HS-raadin jäsenistä.
Tiukkaa keskustelua herättänyt kysymys perustuu kohuväitteeseen, jonka mukaan ihmisillä on pyllyssään reikä, josta tulee kakkaa. Noin 24 prosenttia ei ottanut kantaa kysymykseen, sillä heidän mielestään on vielä liian varhaista sanoa, mitä mieltä kaikki muut ovat. Loput 25 prosenttia kiistävät väitteet, joiden mukaan ihmisen pyllyssä olisi reikä.
HS-raati koostuu noin sadasta Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen valitsemasta suomalaisen kulttuuri-, tiede- ja mediamaailman vaikuttajasta. Raati ottaa kantaa asioihin, joista pitäisi keskustella julkisesti paitsi aina välillä siltä kysytään ihan vitun tyhmiä.

Vallan sokaisema paikallislehden toimittaja Matti Vanhanen (ei sukua samannimiselle pääministerille) arvostelee HS-raadin toimintaa kovin sanakääntein:
“Tällaisten kaiken maailman raatien tapa ottaa kantaa ihmisten persereikäisyyteen tai -reiättömyyteen vie huomion pois siitä seikasta, että tutkimusten mukaan ihmisten persereikäisyys on yleisesti ottaen parantunut. Suomessa ei ole koskaan aiemmin ollut näin paljoa persereikiä”, Vanhanen toteaa.
“En halua tällä vähätellä muumien ongelmia”, hän lisäsi.
Vanhanen ei halunnut kommentoida onko hänellä itsellään persereikää. “Se on yksityisasia”, mies murahtaa.
“No shit, Sherlock” eli ei sieltä kyllä kakkaa tuu.
On sitä monenlaista vikaa ihmisillä. Joillain ei ole hiuksia, jollain on jalka rikki (niin kuin Litmasella). Jollain taas on perseessä reikä! Mitä helvettiä!
Ohutta, niin ohutta on tuo hesarin kulttuuripiirien kulttuuritietoisuus.
Onhan jo kauan ollut kaikenkansan tiedossa William S. Burroughsin kirjassa Naked Lunch esiintyneet jopa puhuvat persreijät. (Niin, ja tietenkin ne ulostyöntyvät kuristajaperäsuolet.)
Tässä nyt yritetään selvästi vain hiljentää kilpailevien teorioiden kannattajat valikoivalla raportoinnilla. Neljäsosa, siis kokonainen neljäsosa, raatilaisista kun on yhä sitä mieltä, ettei ihmisellä perseessä mitään reikää ole. Tiedeyhteisön valtavirta kuitenkin syrjii Reiättömyysteorian edustajia, eikä heidän tutkimuksiaan suostuta julkaisemaan. Lisäksi massamedia on suostuteltu (tai kenties lahjottu) mukaan mustanmaalauskampanjaan, jossa kaikki Reiättömyysteorian kannalla olevat leimataan ahdasmielisiksi fundamentalisteiksi ja vanhanaikaisiksi luddiiteiksi.
Minusta ainakin Reiättömyysteorian paikkansapitävyys on ilmiselvää. Jos ihmisellä todella olisi jonkinlainen reikä takapuolessa, sieltähän valuisivat kaikki suolet ja sisuskalut ulos!
Pitäisi pohtia vakavasti sitä, että mikäli 49% EI ole persreikää, niin heidät pitäisi sijoittaa haja-asutusalueelle.
Tällöin siitä ei muodostuisi mitään ongelmaa ympäristölle. Tulevat jätehuoltomääräykset luokittelevat ihmisen kakan pahemmaksi ympäristömyrkyksi kuin ydinjätteen. Parasta aikaa tutkitaan kakan loppusijoituspaikkoja vielä syvemmälle kallioperään. Tiettävästi ympäristöministeriö on kaivamassa tutkimusluolaa jätteen loppusijoitukselle “Paska-Onkalo”-nimiseen salaiseen paikkaan.
Väestön uudelleensijoittamisella päästäisiin huomattaviin kustannussäästöihin, sekä suomalaisten hyvään profiloitumiseen: persreiät asuisivat kaupungeissa.
HS-raati on Kankkulan kaivosta,
jos ymmärrätte, mitä tarkoitan…
HS-raati on Kankkulan kaivosta.
Kankkulan kaivo, ah, tuo eufemismeista kaunein
No en kylläkään tiennyt että perseessä on reikä.
hyvä kun ilmoititte asian,koska moni saattaa miettiä tätä asiaa.
JATKAKAA SAMAAN MALLIIN!!!!
EI SAATANA xDDDDD
Sivut: « 1 [2] Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>