KOLUMNI KOMMUNIKAATIOKYVYTTÖMYYDESTÄ Oletetaanpa, että sanomalehtien keskustelupalstoilla, muilla netin foorumeilla, median palautepostissa tai joukkoliikenteessä ajatuksiaan ilmaiseva Kanervasta, Jokelasta, Paris Hiltonista, viihteellistymisestä tai ties mistä suivaantunut mediakriittinen kansalainen olisi elokuvakriitikko. Millaisen kritiikin hän kirjoittaisi? No, jotakuinkin tällaisen (kirjoitusvirheet ja kirosanat siivottuina tietysti):

“Leffa oli ihan paska. Kammottavaa sontaa. Ihan tosi huono. En sitä ihan kokonaan katsonut, tai siis näin trailerin, mutta aivan perseestä se oli joka tapauksessa. Tekijät pitäisi ampua kun ovat sellaisia idiootteja. Olen käynyt Finnkinon teattereissa 30 vuoden ajan mutta nyt se loppui. Ennen oli paremmin, kun julkaistiin vielä hyviä elokuvia. Eikö kukaan enää kouluta elokuvantekijöitä kun tällaista tuotetaan?”

Millaista hyötyä tästä olisi elokuvantekijälle? Ei mitään. Ja yhtä paljon hyötyä on medialle siitä kritiikistä, jota sen toimintaa kohtaan tällä haavaa esitetään. Kritiikki ei tarjoa kohteelleen - olipa se yksittäinen toimittaja tai kokonainen väline - mitään työkaluja parantaa toimintaansa. Kritiikki ei kerro, missä jutussa oli vikaa, minkälaista se oli ja miten asiat olisi pitänyt tehdä. Perusteluja omille kannoille ei anneta, vaan ne perustuvat omiin ennakkoluuloihin tai stereotypioihin. Jos media kysyy perusteluiden tai tarkempien epäkohtien perään, saa vastauksen, että teidänhän se pitäisi tietää kun siellä töitä teette. Jos media tai sen edustaja ryhtyy perustelemaan tehtyjä ratkaisuja, sitä ei kuunnella. “Höpön höpö” riittää kansalaiskriitikolle kaikenkumoavaksi valttikortiksi. Mitään perusteluja haukuille tai jopa herjauksille ja uhkauksille ei anneta. Ja kaikki tämä tietysti nimettömänä, koska se on ryhdikästä.

Kansalaiskriitikko siis vaatii medialta täydellistä avoimuutta, kuten nimettömien lähteiden käyttämättömyyttä, mutta ei kehtaa edes kertoa, kuka on. Hän herjaa mediaa siitä, ettei se paljasta omia kytkentöjään muttei halua itse kertoa omia intressejään, herjaa toimittajia sivistymättömiksi, muttei osaa itse edes kirjoittaa äidinkieltään, saati sitten olla turvautumatta solvaaviin ilmaisuihin. Toimittajien koulutustasoa epäillään, vaikka omat keskustelu- tai käytöstavat eivät täytä edes alakoulun vaatimuksia. Median toimintatapoja moititaan, vaikkei selvästikään tiedetä toimituksellisista tai journalistisista prosesseista mitään. Täysin poissuljettua olisi, että niistä otettaisiin selvää, vaikka kirjasto tarjoaisi tähän mahdollisuuden jokaiselle.

Miksi median muka pitäisi kuunnella tällaista möykkäävää öykkäriä?

August Elokuu