Lehti, joka lähetti välittömästi sunnuntaina puolet toimituskunnastaan ja näiden kissat Espanjaan seuraamaan tilannetta, tavoitti kyseisen henkilön läheisessä Hijo de la Putan kylässä eilisiltana. Puuseppä Angelo Lopez Garcia Garcia Garcia kertoi, mitä hänen haluttiin kertovan.
“Ihan mitä vaan, ihan mitä vaan. Jättäkää jo meidät rauhaan, jooko?” Garcia Garcia Garcia sanoi pari tuntia talonsa edessä päivystäneelle toimittajallemme.
Loput Lehden toimituskunnasta on sijoitettu strategisiin asemiin lentokentille ja lomamatkalaisten talojen lähettyville, jotta yksikään turmasta toipuva ei pääsisi livahtamaan kotiinsa kommentoimatta tapausta.
Olalle taputuksia
Garcia Garcia Garcian tapausta lukuun ottamatta suomalaismedia on suomalaismedian mukaan hoitanut bussiturman uutisoinnin “aivan vitun hyvin, ei paremmin voisi olla”.
“Tärkeintä on se, että aivan kaikki kerrotaan ja aivan kaikki kuvataan ja myös julkaistaan. Journalismissa tärkeintä on hyvä matsku, ja nyt sitä riittää. Ai mikä eettinen harkinta? Missä pelaa?” pohti kännykkäkameran kanssa puskassa istunut toimittaja Aimo Skribentti.
“Tässä ei nyt ole ollenkaan kyse siitä, että haluttaisiin korjailla tsunamin aikaisia töppäyksiä, ei mitenkään. Kyllä tässä on ihan vankat journalistiset perusteet takana”, vakuutteli päätoimittaja Hannu Hyväveli ladellessaan sivuille uhrien lapsuudenkuvia ja kengännumeroita.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200804237557439_uu.shtml
Toimittajat ne kissoineen lähtevät ulkomaille. Aurinkorannikolla paistatellessaan maatiaisestakin voi tulla kuuma kissa.
Helpoin jutunaihe vietiin heti kärkeen, kun latinopirulaiset reagoivat turmaan ripeästi ja asiantuntevasti. Toimituksista kuului perkeleitä.
“-Olisivat latinot voineet hieman mañana-kulttuuria ylläpitää, nyt jäi hyvä stereotypia käyttämättä”.
Seuraavaksi toimitukset pettivät suomalaiset viranomaiset. Sielläkin saatiin kriisiryhmät nopeasti liikkeelle. Toimituksista kuului lisää perkeleitä.
“-Olisivat viranomaiset voineet hieman kaljalla-kulttuuria ylläpitää, nyt jäi hyvä stereotypia käyttämättä”.
Vinkkinä toimituksille: auktoriteeteista matkanjärjestäjän osaamista ei ole vielä kyseenalaistettu kunnolla. Siis: miksi vaarallisesta tiestä ei varoitettu? Miksi turisteja ei kehotettu pitämään turvavöitä päällä vaarallisen matkan ajan?
Koska joku organisoivan tahon syntipukki tähän onnettomuuteen tulee löytyä (epäonnekkaan sattuman ollessa ikävän kasvoton kohde), jotta viisas kansa voi nyökkäillen sohvalla istuessaan todeta, että “näkeehän sen, etteivät nuo päättäjät/johtajat/viranomaiset tiedä mistään mitään”.
Sivut: « 1 [2] Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>