Teoria on saanut jo runsaasti kannatusta iltapäivälehdissä, joiden on ollut jo aika vaikea keksiä täksi päiväksi kymmentä uutta juttua Malagan tragediasta.
“Siis mitä vittua te oikein houritte? No joo, ei voida tietenkään täysin poissulkea, mitään ei voi täysin poissulkea. Onhan sitä autoa voinut teoriassa ajaa vaikka Martin Bormann, perkele teidän kanssanne”, myönteli Interpolin edustaja Lehden kyselyihin.
Ratkaisevana linkkinä Dianan kuoleman ja Malagan turman välillä pidetään sitä, että molemmista on kirjoitettu lehdistössä järjettömän paljon ilman itsekunnioituksen häivääkään.
“Kyllä meistä on journalistisesti ihan ok julkaista lapsien viimeisiä sanoja ja haastatella shokissa olevia ihmisiä. Eettisistä periaatteista, kuten irtonumeromyynnistä, ei meillä tingitä”, pohti toimituspäällikkö J.S.N. Levikki.
Metropoli-lehden mukaan täysin mahdottomana ei pidetä sitäkään, että molemmat onnettomuudet olisi järjestetty ulkoministeri Ilkka Kanervan savustamiseksi ulos virastaan.

Amen.
Interpol tutkii myös bussiturman mahdollista yhteyttä Edward Lorenzin taannoiseen kuolemaan. Puolustusministeriön nimettömien lähteiden mukaan syyllinen on “Venäjä, Venäjä ja Venäjä”.
Kaduilla tiedetään kertoa että myös Jimmy Hoffa nähtiin viimeisen kerran bussipysäkillä Malagan lähettyvillä.
Minua kiinnostaisi kuulla myös kytköksistä Maddyyn ja hänen viimeisiin sanoihinsa.
Kun vertaamme maasturien myyntikäyrää globaalin lämpötilan kehitykseen, on tyhmemmällekin selvää että syyllinen turmaan oli ilmastonmuutos.
Malagan turmakuski on iltapäivälehtien mukaan vastuussa myös kaikista Suomessa vuonna 1998 jälkeen tapahtuneista epäselvistä liikenneonnettomuuksista. Iltasanomat kertoo miehen lapsuudenystävän kaverin kaverin suulla että hän oli koulukiusattu eikä ollut hyvä muodostamaan kontaktia tyttöihin.
Alan asiantuntijoiden mukaan Venäjän hallinto on jo ehtinyt esittää epäilyn, jonka mukaan Malagan bussiturman järjestivät tsehtseeniterroristit päämääränään Putinin mustamaalaaminen.
Toistaiseksi tarkoin julkisuudelta varjeltujen mutta varsin uskottavien tietojen mukaan Malagan turma oli Al-Qaidan innoittama itsemurhaisku.
Iskijällä oli perusteltua syytä epäillä, että bussissa oli kerrottu rivoja vitsejä profeetta Mohammedista ja allaharmahtakoon vielä naurettukin päälle. Ei ole mahdotonta sekään, että matkustajilla oli yhteksiä Tanskaan.
Maasturi oli väriltään musta, joka on myös maaöljyn ja Kaaban verhoilun väri ja kuskin humalatila oli vain ovelaa hämäystä.
Tiedän, että on helppoa olla jälkiviisas, mutta vähäpäästöisellä Seat Ibizalla ei olisi saanut noin pahaa jälkeä aikaan.
Espanjalaisten poliisien kadottama Kia-maasturin matkustaja oli ihan varmasti Madeleine McCann.
Sivut: [1] 2 » Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>