“Vielä 1970-luvulla vapun aikoihin kaikki olivat tietoisia punikkien leviämisestä, mutta sitä ei pelätty. Nyt näyttää siltä, että sekä urbaani- että metsäpunikkien kosketus on suomalaisille vastenmielistä”, kertoo tutkija Algot Lassila.
Punikkien esiintyminen on ennen kaikkea ilmoista kiinni. Punikki viihtyy 1–10 prosentin noususuhdanteessa, jolloin se pääsee tarttumaan hanakasti kiinni hyvinvointipalveluihin.
Helpoin tapa suojautua punikeilta kotikonstein on seurata tiiviisti sdp:n puheenjohtajakamppailua. Erilaisille punikeille altistuminen näet kasvattaa sietokykyä.
Mikäli haluaa varmemman turvan, voi rokottaa itsensä ja lapsensa hakkimalla kokoomuksen jäsenkirjan.

Punikkirokotteen lisäksi myös punkkirokoteen varastojen tilanne on hälyyttävä. Klamydian odotetaan leviävän väestön keskuudessa.
Lievimilläänhän punikkitartunta aiheuttaa vain toistuvaa tarvetta käyttää sosiaalipalveluja. Valitettavan yleistä on kuitenkin myös vakavampi oireilu. Siihen liittyy yleensä pakonomainen tarve saada myös muut käyttämään sosiaalipalveluja tai ja jopa tuoda ulkomailta asti väkeä niitä käyttämään.
Ja minä kun luulin, että täällä olisi asiallista poliittista keskustelua
Entä porovirus? Tätä tavataan yleensä oikeistodemareilla. Onko tähän parannuskeinoa?
Punikit viihtyvät karvoituksen joukossa, joten pään ajelu sileäksi on hyvä karkoituskeino. Mustavihreät urbaanipunikit viihtyvät kuitenkin erityisen hyvin kasvillisuuden joukossa joten maastokuvioitu pilottitakki saattaa hämätä ne käymään agressiivisesti iholle. Tällöin yleensä pieni läpsäisy riittää karkoituskeinoksi.
Punikin pureman tunnistaa puremakohtaa ympäröivästä punaisesta renkaasta jonka läheisyydessä on kuultavissa (nykyisin useimmiten epävireistä, Tuntemattoman sotilaan syytä) punakaartin marssia. Punikkia ei saa repiä väkisin irti koska punikin pää saattaa jäädä kiinni puremakohtaan missä se jatkaa agitointiaan. Punikin voi poistaa lopullisesti lähimmällä sorakuopalla ilman eri esitutkintaa tai muuta laillisuushömppää. Uralin perhosen purema on sitävastoin harmiton, mutta porvarin mielestä kiusallinen.
Mitens Kanki-Kaikkonen? Tippuko se?
Syytä olisi antaa vakava varoitus myös ennennäkemättömällä vauhdilla leviävästä rahariippuvaisten talirauhasissa pesivästä kapista.
Punikkien aiheuttaman kuumeen lisäksi vaarallisia kesäisiä tauteja ovat keskustahermoston sairaudet, vihreät limat kurkussa ja ruiskukka-allergiat. Näitä kannattaa jokaisen perussuomalaisen varoa.
Alan asiantuntijoiden mukaan uhkaavaa punikkiepidemiaa varten on muodostettu asiantuntijaelin Lappeenrannassa 40-luvulla vaikuttaneista punikintorjunnan asiantuntijoista, etunenässä everstiluutnantti EVP Aimo Lahtari-Pystykorva-Silmienväliin.
Miksei Tukiainen kelpaa Benin talliin? Kepunkin kalapuikkomiehet nauttii niistä. Annetaan zyzkowitsin lakki takas…
Lapissa kannattaa varoa korpipunikkeja, jotka ovat metsäpunikkien alalaji, joilla on mieltymys vahvoihin alkoholijuomiin.
Demariksi vain, isä paikan sai valtuustoon. Tulimme rapakon taa aikaan pahimpaan. Kesäyö oli kuumin kai, kotiseudulla dollarin.
Myönteistä kehitykessä on kuitenkin se, että vastoin yleistä luuloa polypunikit ovat käytännöllisesti katsoen kadonneet maastamme.
Polypunikkien tavallisin pesimäpaikka on ollut makuualusta, jolla on toteutettu perinteistä kolmiottelua: duunari makaa, homma seisoo ja palkka juoksee.
Varoittaisin Kokoomuksen jäsenkirjan aiheuttavan sivuvaikutuksenaan mokkakikkeliallergiaa; paritusepäilyjä; mukavia lakiehdotuksia, joista joku melkein jopa maksaisi ja dementoituvien psykopaattien katoilua Tallinnan yöhön.
Avaramielisenä ihmisenä suosittelen kokeilemaan vähän kaikkea uutta ja jännää, paitsi poliitikkoja ja sukurutsausta.
Punikeista pääsee kätevimmin eroon “apteekeissa” myytävillä keski- tai isokaliberisilla “punikkipihdeillä”. Punikkikuumeen rajoittamiseksi tulisi tuhotut punikit toimittaa perinteisiin punikinkeräyspisteisiin. Näitä löytyy useita ympäri Suomea, mm. Pispalan harjulta.
Ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä kannattaa punikkialueilla liikuttaessa käyttää vaaleaa vaatetusta. Usein pelkkä käsivarsinauha riittää.
Kysyisin, voiko demariksi tulla likaisesta WC-istuimesta?
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>