Kansalaisjournalismi

Kansalaisjournalismia: Bin Ladenin uusin sinkku listakärkeen

(SHEIKH-AL-HASSAN) Osama Bin Laden singahti uudella singlelohkaisullaan “Kuolema Israelille” heti sen ilmestyttyä perjantaina CIA:n Most Wanted -listan ykköseksi. Miehen levy-yhtiö NWO Records kuvailee tiedotteessaan rap-biisin kuulostavan Bin Ladenilta. “Joo, samalta äijältä kuulostaa kuin ennenkin, ehkä hieman semmosta tummempaa Barry White -influenssia on siinä kuultavissa.”

Bin Ladenin uutta videota odotellaan julkaistavaksi viimeistään joulumarkkinoille. Faneille lupaillaan ihan uutta Bin Ladenia eli stailausta lienee luvassa. “On muuten niin eri näköinen Osama, ettei äitinsäkään tunnistais!” kuvailee sisäpiirin lähde Osaman kameleonttimaista muuntautumiskykyä.

Lukuisista pyynnöistä huolimatta Bin Laden ei edelleenkään ole suostunut live-keikoille, vaikka promokeikasta jalkapallon EM-kisoissa Sveitsissä ja Itävallassa onkin huhuttu. Bin Ladenin pyrotekninen lavashow jättäisi huhujen mukaan varjoonsa jopa Lordin. Suomen kesäfestareilla Osamaa tuskin kuitenkaan nähdään. “Ei meillä sellaisia palkkioita oo varaa maksaa, kun ei olla mitään öljysheikkejä”, sanoo Sunnirockin toimitusjohtaja Abdullah Mämmi.

(Jutun kansalaistoimitti Helena Källi.)

14 Responses to “Kansalaisjournalismia: Bin Ladenin uusin sinkku listakärkeen”

Sivu: [2] 1 » Show All

  1. 14
    Veikko Says:

    Tuleva levy on ns.”pakkopoisto”. Kuumeisesti odottelen myös George W. Bushin huhuttua kohujulkaisua “9/11 was an inside job”.

  2. 13
    Timo Tissi Says:

    Sitkeimpien huhujen mukaan ensi kesän suuria hittejä tulee olemaan Iron Laidenin versio Anthrax:in “Spreading the disease” :sta

  3. 12
    Jari Porttila Says:

    Vuoden parhaan sinkkulohkaisun palkinnon saa libidoasiain ministeri Ilkka Kanerva, joka sinkkuna - tai ainakin osapäiväsinkkuna - lohkaisi, että tekstiviestit sinkku Johanna Tukiaiselle “liittyivät työasioihin”. Todennäköisesti tämän biisin myötä ko. sinkulta ei enää lohjennut.

    Kakkosena listalla on - myös tiettävästi sinkku - pääministeri Matti Vanhanen feat. Sukarikakkonen, jonka sinkkulohkaisu “kehittyvien maakuntien tuki - ei tietoa” on noussut koko kansan huulille - hymyn muodossa.

  4. 11
    Alan asiantuntija Says:

    Alan asiantuntijoiden mukaan Bin Ladenin lämppäriksi on arvailtu Donald Rumsfeldia.
    Tulevan kesän “Nuke ‘em till they glow” -yhteiskiertueelle ennustetaan (pimeässä) loistavaa tulevaisuutta.

Sivu: [2] 1 » Show All

Leave a Reply