“Mitä me muka olemme unionilta saaneet? Vain muutaman kymmenen miljardia kehitystukea, poliittista vaikutusvaltaa, aseman tärkeänä eurooppalaisena päättäjänä ja yleisen hyvinvoinnin. Senkö takia meidän pitäisi olla kiitollisia EU:lle?” ihmetteli hampaaton dublinilainen Shane McMcMcO’Gael.
Hänen ryyppykaverinsa Dothriorannghinnghann Cuchulainn on samaa mieltä. Cuchulainn huomauttaa, että ennen jäsenyyttä irlantilaiset viljelivät maakattoisissa taloissaan onnellisen persaukisena ruttoista perunaa ja harrastivat juoppohulluutta sekä joukkotappeluita Belfastissa. Nyt heillä on toimiva hyvinvointivaltio ja maanosan korkeimpiin lukeutuva elintaso.
“EU? Mitä sillä muka tekee?” ihmettelee Cuchulainn deliriuminsa kourissa.
Viimeismpien tietojen mukaan Leopold Bloom on matkallaan saapunut kallioille. Seuraamme tapahtumien kehittymistä.

Sen jälkeen kun Irlanti liittyi Unioniin, on niin Guinnessin, Murphy’sin, Beamishin, Kilkennyn, Jamesonin, Powersin kuin Bushmillsin vienti EU-maihin kasvanut huimasti.
Irlantilainen kadunmies kysyykin: “Kenen lasista kaikki tuo on poissa, täh? Arr!”
EUssa on melkein puoli miljardia asukasta ja Irlannissa alle prosentti heistä. Tässä se nyt taas nähtiin, kun rahvaalle annettiin pisarakin demokratiaa, paheksui Hesari.
chajajajajajja
Micheal Martin:
“Tá an tréimhse inar glacadh le hiarratais ar scéim
GLEO na bliana seo tagtha chun críche €U.
Tugann Foras na Gaeilge aitheantas do scoileanna
as a dtiomantas don Ghaeilge labhartha laistigh agus
lasmuigh den seomra ranga.”
#&§½>>>>,ööö Prkl, vttu &¤#%&¤ ????!!!!
Jack O’Malley & Dencan Ganley:
“Cay dy geg, a dos i ffwcio dy gath i fyny’r pen ol!
Hah-he-ha-heh”
Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää
suunsa kiinni. By-hä-hä-häääää…..
Irlanti pitäisi sahata irti Euroopan mantereesta ja hinata merelle.
Te ootte oikeistopaskoja.
Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso vaatii, että maiden on jatkettava EU:n ratifiointia Irlannin kansanäänestystuloksesta huolimatta.
Irlanti hylkäsi EU:n, kun 53,4 prosenttia äänestäneistä äänesti EU:ta vastaan.
Nyt vaihtojuopoksi vehreään Irlantiin!Punavehreät niityt mua kutsuu…taas niitty vehrein mun mielessäni on.
Ei se mitään.Kyllä isot pojat paktit kuntoon hoitaa demokraattisesta häirinnästä huolimatta.
Tämä ei ole este-vain pieni hidaste
Pilkatkaa vain demokratiaa ja kansanmusiikkia te halvatun rutakullit. Kyllä se banshee tulee vielä valittamaan teidänkin ikkunanne taakse. Irlannissa oli sentään vahva kirjallinen kulttuuri jo silloin kun teidän nauriinpurija esi-isänne eivät olleet edes keksineet savupiippua ja kommunikoivat vain perätorven törähdyksillä pimeissä pirteissään.
Irlantilaiset hyväksyvät kyllä seuraavan ehdotetun sopimuksen kunhan ensin saavat kunnolla puretuksi harminsa vääränlaisesta sikailusta kärähtäneeseen pääministeriPerttiin.
Sopimuksen sisältö on, kuten yleensäkin kansanäänestyksissä, täysin yhdentekevä asia.
Tästä erikoisen poikkeuksen muodostaa vain viinan kieltolakia koskeva kansanäänestys, jossa jopa enemmistö tajuaa likimain, mistä on kysymys.
Sivut: [1] 2 » Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>