Kotimaa

Juhannusta juhlitaan perinteisin menoin kehittyvien maakuntien Suomessa

(PUOLUETOIMISTO) Keskikesän juhlaa juhannusta vietetään paraikaa perinteisin menoin ympäri maata. Juhlintaa on kuitenkin hieman hillinnyt vaisuksi jäänyt nousuhumala ja poliisi.

Juhannuksen traditioihin Suomessa kuuluvat kiinteästi kaavoituksen lehmänkaupat, laillisuuden rajoilla pyörivä taulukauppa sekä kevyt kaverikorruptio, joka ei kuitenkaan näy Transparency Internationalin tilastoissa. Moni on myös uskaltautunut kokeilemaan ikiaikaisia juhannuksen taikoja, kertovat tiedot ympäri maata.

Vanha kansanuskomus esimerkiksi kertoo, että jos jättää kahden kuukauden kuluessa vaalituloksen vahvistamisesta rahoitusilmoituksensa tekemättä, voi juhannuksena vähän vituttaa. Toinen perimätieto puolestaan lupaa, että jos ei se mankan huudattaminen kohta lopu niin se on turpakeikka saatanan jolpit.

“Ja kaikkihan muistavat, että jos ei heilaa helluntaina, niin ei sit”, muistuttaa Helsingin yliopiston päivystävä ajantieto.

Tilaa Aikakaus-Lehti, 4 nroa / 30 eur.

Lisää aiheen vierestä

6 lukijapalautetta

Kirjoita yleisönosastolle

Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.

RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.

Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

* Vaaditaan