Sähkeet, Ulkomaat

Journalismia etäisesti sivuavia sähkeitä torstaiksi

Iran manipuloi ohjustekstiä - Iranin vallankumouskaartin maailmalle välittämät tekstit uudesta ohjuskokeesta ovat osoittautuneet vääriksi. Kaarti väittää Shahab-3-ohjuksen kantomatkaksi jopa 2000 kilometriä, mikä on yleisesti tulkittu paskapuheeksi. Asiaa ei paljastanut toimitukseen soittanut lukija. Aiemminkin maailmalla on paljastunut tuhansittain tapauksia, joissa uutistekstiä on tieten tahtoen manipuloitu. Paljastuksista ei ole myönnetty journalistipalkintoja, eikä myönnetä.

Tissit - Iltapäivälehdet eivät huomennakaan aio kirjoittaa suomalaisten tai ulkomaalaisten julkkisten peniksistä, lehdistä kerrotaan. Luvassa ei myöskään ole hupaisaa lukijaäänestystä parhaasta pullottavasta housujenetumuksesta tai leveimmästä terskasta. Panna-verbin käyttö otsikoissa on myös edelleen pannassa, koska Suomi on muuttunut yhdeksi isoksi ala-asteeksi.

Minun kieli - Suomen kielestä aiotaan poistaa omistusliite verkkolehtien pyynnöstä, kertoo Kielitoimisto. Toimiston mukaan possessiivisuffiksi siirretään eläkkeelle käytön puutteen vuoksi yhdessä pilkkusääntöjen ja yhdyssanaohjeistuksen kanssa. Verkkolehdet huomauttavat, että uudistusten myötä nettiin saadaan uutisia jopa 17 sekuntia nykyistä nopeammin, ja ne ovat 30 prosenttia todennäköisemmin päin helvettiä.

Tilaa Aikakaus-Lehti, 4 nroa / 30 eur.

12 Responses to “Journalismia etäisesti sivuavia sähkeitä torstaiksi”

Sivu: [2] 1 » Show All

  1. 12
    puolikas kala Says:

    lalalaa

  2. 11
    sanoma lehti mies Says:

    yhdys sana ja väli merkki sääntöjen yksin kertaistamisesta saatujen hyvien kokemusten rohkaisemana suomen kieli toimisto on päättänyt jatkaa kieli asun uudistamis toimen piteitä. myös isoista alku kirjaimista on nyt luovuttu. verbien monikon ensimmäinen taivutus muoto on virallisesti muutettu vastaamaan passiivin taivutus muotoa. loput verbien taivutus muodot on korvattu yksikön kolmannella persoonalla. väli merkkien yksin kertaistamista on jatkettu luopumalla kaikista suomen kielen väli merkeistä. kuitenkin selkeyden takia lainaus merkkien ja pisteen käyttö on toistaiseksi edelleen sallittu kahden vuoden siirtymä kauden ajan. pistettä voi halutessaan käyttää myös korvaamaan muita väli merkkejä. muutokset on vaikuttanut suomen kieleen positiivisesti. eikä kenenkään kirjoitus virheistä enää haukuta. suomen kieli toimiston kieli polisi urmas köngäs toteaa “tämä uusi kieli järjestelmä sopii myös ulko maalaisille. jotka osaa puhua suomea oikein heti. kun ne sitä yrittää.”
    kieli polisi urmas köngäs kiistää huhun. jonka mukaan rauman giälestä aiotaan tehdä virallinen kirja kieli. “tällaista ei tapahdu. koska kukaan täysi järkinen ei kykene oppimaan rauman giältä selvin päin. sen sijaan me aiotaan muuttaa oikein kirjoitus sääntöjä muun muassa sanojen enään viellä sielä täälä kiini polisi agressio ja sydämmeen osalta. jatkossa siis sanan lasku ’sydämmeen ei mahdu kuin yksi ämmä’ ei enään pidä paikkansa. sydämmeen mahtuu jatkossa kaksi ämmää. mikä tarkoittaa jopa neljää tissiä”. naureskeli kieli polisi köngäs kieli toimiston jatko suunnitelmia.

Sivu: [2] 1 » Show All

Leave a Reply