Moni opintaival on alkanut katkeralla pettymyksellä.
Esimerkiksi Viljakkalassa Kusipään ala-asteella pieni eppuluokkalainen Martti, 35, havaitsi suureksi surukseen, ettei tänä syksynä olekaan enää tarjolla tillilihaa joka tiistaina. Sen sijaan oppilaat saavat tyytyä halvempaan jauhelihaan ja spagettiin. Kasvisten kallistuminen taas saattaa merkitä loppua toiselle kestosuosikille kesäkeitolle.
“Voi vittu kun vituttaakin”, Martti kommentoi. Hänen pelätään tillilihakriisin takia ryhtyvän pelaamaan sotapelejä, kuuntelemaan heavy-musiikkia ja lopulta tappamaan ihmisiä.

Mitä pitemmälle kuntaliitoksissa päästään, sitä pitemmälle ruokaa kuskataan ennen kuin se päätyy pikku koululaisen syötäväksi…
Päätellen osasta suosituksia saavista viesteistä Lehden lukijakunta koostuu 14-16 vuotiaista.
Koulut vaikertelevat myös maidon kallistumista. Ratkaisuna tähän ehkäisyvalistus lopetetaan ja teinejä kehoitetaan hankkiutumaan raskaiksi, jotta he voisivat tissiruokkia itsensä. Kasvisten ja eläinproteiinin puutteesta kärsiville lapsille esitetään opetuselokuvaa “Syvä kurkku”. Näin kommentoi opetusneuvos Pera Runkkari: “Lasten tulee saada kovaa munaa päivittäin, sekä koulussa että kotona.”
Meillä täällä Keravan koulujen keskuskeittolassa on päädytty karsimaan kouluruokalistoista perunat, koska niiden hinta on noussut prosentuaalisesti eniten. Pihvilihan hinta on noussut vähemmän, joten sen määrää kannattaa ruoassa lisätä.
Jos nämä toimenpiteet eivät pure, joudumme lopettamaan viikonloppuaterioiden valmistuksen, koska silloin koulussa on vähiten syöjiä.
Ruoka-annokseen on käytettävissä rapiat 60 senttiä ja iltapäivällä saa ostaa evääksi ompun ja jogurtin hintaan 1€. Joku tässä mättää…
hei, tulin just (anteeks kun oon myöhässä ope)
Alan asiantuntijoiden mukaan hallitus aikoo ensi viikolla reagoida ruoan hinnannousuun tilaamalla tutkimustuloksen, jonka mukaan ruoan hinta ei ole noussut.
Jos tuleva tappaja yrittää hakeutua hoitoon kertomalla tuntemuksistaan ja himostaan tappaa, hänet leimataan hulluksi, eikä hän hoitoon pääsekään. Kelan mukaan Suomessa hoitoon päästäkseen on oltava masentunut keskiluokkainen ideaparkin kanta-asiakas, jolla “nyt vaan ei mene kovin lujaa. Teknologia-osakkeetkin laskee”.
Ei hätää, jos Martin tappamien ihmisten joukossa ei ole suomalaisia.
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>