Urheilu

Uimaritähti Phelps otti jo 722. voittonsa Pekingissä

(RAZOR) Amerikkalaisuimari Michael Phelps teki historiaa varhain keskiviikkona voittamalla jo seitsemännensadannenkahdennenkymmenennentoisen kultamitalinsa meneillään olevissa Pekingin kesäolympialaisissa. Phelpsistä tuli näin kautta aikojen eniten olympiavoittoja kahminut urheilija sitten jonkun toisen tyypin.

Phelps kukisti huippujännittävässä 200 metrin käsipohjan finaalissa kilpakumppaninsa Jonkun Amerikkalaisen ja unkarilaisen Vitustako Näitä Muistaa jonkinlaisella erolla. Hän oli noin varttia aiemmin voittanut jo muun muassa vapaauinnin, kreikkalais-roomalaisen uinnin, koirauinnin, kaljakellunnan ja 4×100 metrin pensasaitojen kultaa, muun muassa.

Arvokisamitaleja Phelpsillä on jo kaikkiaan 3 784 kappaletta. Aiemmat voitot ovat lyhyen radan MM-uinneista, pitkän radan MM-uinneista, porealtaan ympäriuinnin Amerikan mestaruuskisoista sekä taloyhtiön vittumaisen pienen ja vähän homeisen altaan, jota isännöitsijä ei vaan suostu korjaamaan vaikka on käsketty jo vaikka mitenkä monesti ja kohta siitä tulee hemmetin iso lasku ja pitää nostaa vastiketta mestaruuskisoista Keravalta. Yhden kultamitalin Phelps tiettävästi löysi lattialta.

Pekingin olympiakisat ovat muutenkin olleet ennätysmurskajaisia uinnin puolella. Altaassa on rikottu jo 155 maailmanennätystä, mikä asiantuntijoiden mukaan kertoo siitä että, no, nää uudet puvut on kato niin hyviä ja ja, naisuimareillakaan ei enää ole Mark Spitz -viiksiä, jotka lisäisivät vedenvastusta gääh öö, ja ennen ei osattu uida silleen tota ja susiakin oli.

Tilaa Aikakaus-Lehti, 4 nroa / 30 eur.

Lisää aiheen vierestä

12 lukijapalautetta

Kirjoita yleisönosastolle

Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.

RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.

Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

* Vaaditaan