Journalistiliiton liittohallituksen (keskipalkka huomattavasti keskiansioita korkeammat) kännissä hyväksymässä esityksessä palkkoja korotettaisiin noin kahden puolen vuoden aikana runsaat 11 prosenttia, paitsi jos naama ei miellytä työnantajaa, jolloin korotus on selvästi pienempi. Voi myös olla, ettei työnantaja naaman miellyttävyydestä huolimatta nosta palkkoja kovin paljoa, koska sen ei tarvitse.
Journalistiliiton edustajien mukaan tarjous oli erinomainen ja vastaa likimain täydellisesti neuvotteluille asetettuja tavoitteita.
“Esimerkiksi halusimme tälle lokakuulle 5,9 prosentin korotusta, ja nyt saammekin peräti 3,0 prosenttia. Tätä voi luonnehtia vain suurmenestykseksi”, sanoi liiton neuvottelijoiden edustaja Ismo Kruununhaka, jonka palkka on noin 4000 euroa kuukaudessa.
Huh sentään
Pitkittyneet neuvottelut olivat jo herättäneet pelkoja toimittajien lakosta, jonka pelättiin aiheuttavan yhteiskunnalle miljardilaskut ja johtavan yhteiskunnan tuhoon sellaisena, kuin sen nyt tunnemme. Toimittajat eivät ole olleet lakossa vuosikausiin, koska he ovat saaneet joka kerta neuvotelluksi itselleen niin perkeleen hyvät sopimukset, jotka liiton omien sanojen mukaan “ovat tuottaneet toimittajille aivan saatanan mahtavat melkein parin prosentin korotukset joka kolmas vuosi, paitsi silloin kun on tyydytty nollakorotukseen“.
“Näin ollen on loogisesti mahdotonta, että toimittajat olisivat palkkakuopassa, eikö vain?” perusteli liiton johto ilmeisesti joidenkin sienten vaikutusten alaisena. Niitä samoja mulle kanssa, kiitos.
Alustava tulos otettiin kentällä vastaan riemusta hihkuen ja villisti juhlien. “Vittu ikinä en olisi uskonut näin hyvään soppariin! Mun palkka nousee vain parissa vuodessa liki satasen!” riemuitsi rivitoimittaja Armi Köyhyysraja Loimaan kassan numeroa veivaten.
Lehden toimituksen ay-asiantuntijat kommentoivat neuvottelutulosta asiallisen pidättyvästi: “Ei vittu voi olla saatana mahdollista jumalauta vitun vitun vittusaatana.”
Sopimus vaatii vielä liittovaltuuston (keskipalkka reilusti yli alan keskiarvon) hyväksynnän.

Lokakuu 7th, 2008 at 17:54
Kun otetaan huomioon keskivertotoimittajan maailmalle suoltama teksti esimerkiksi iltapäivälehdistä, viikottaisjulkaisuista tyyliin 7 päivää tai muka-asiallisista lehdistä kuten hesari jonka asiantuntijahaastattelut ovat tyyliä “Ranskassa asuva suomalaisnainen: ‘palattuani Suomeen järkytyin’”,toivotan toimittajat entistä syvempään palkkakuoppaan. Noin 180 senttiä on hyvä syvyys (~kuusi jalkaa) ja mullat päälle.
Lokakuu 7th, 2008 at 18:13
Mitäköhän siitäkin seurais, jossei saisi jokapäiväisesti lehtiä lukea? Kaulakiikku, tai ainaki ens kuussa, vuonna… Taistelkaa toverit, taistelkaa.
Vaan onhan pikkujoulukausi tulossa. Nyt voi helposti nostaa statusta, palkkalokeroa, kunhan muistaa panna panoksensa oikeaan rakoon. (eikä väärään, paitsi ehkä pk-seudulla kaapissa.)
Lokakuu 7th, 2008 at 18:21
Mä ainakin vetäsen kännin ja internationaalin ensi vappumarssilla. Kyllä perkele palkat lähtee sitten nousuun kun porvarin puntti tutisee.
Lokakuu 7th, 2008 at 22:17
Varokaa ettei toimittajien lakossa käy niinkuin NHL:n lakossa että asiakkaat lakon aikana huomaavat pärjäävänsä paremmin kuin hyvin ilman lakkoilijoiden tuotteita.
Lokakuu 8th, 2008 at 0:30
Miksi toimittajien pitäisi saada palkankorotus?
Lokakuu 8th, 2008 at 9:17
Kiva kuulla, että naamavärkilläkin on vielä väliä ja että se näkyy palkanmaksussa.
Lokakuu 8th, 2008 at 14:20
Mikä on prosentin kurssi euroon nähden?
Lokakuu 8th, 2008 at 15:02
Inflaatio on housuissas. Ei sieltä ainakaan mitään jättimäisiä korotuksia löydy.
Lokakuu 8th, 2008 at 17:36
Vee niin kuin Vittu Viidesti! Jatkakaa samaan malliin!