Sähkeet

Huumesähkeitä keskiviikolle

Nuorten huumeruokailut kasvussa - Yhä useammasta ruokailevasta nuoresta on löydetty huumausainejäämiä. Esimerkiksi nachoja suklaavanukkaaseen jääkaapin ovi auki dippailevista nuorista 97 prosentilla oli THC-jäämiä aineenvaihdunnassa. Vuonna 2006 osuus oli 95 prosenttia, selviää Irti Huumeista ry:n tiedotteesta, jonka saadessaan toimittaja totesi saavansa tosta pätkäsemällä näpäkän uutisen lukemattakin.

Nuorten huumepaskallakäynnit kasvussa - Yhä useampi paskalla käyvä nuori on käyttänyt huumeita. Vuonna 2007 arviolta 25 prosentilla paskalla käyneistä, ikäryhmään 15-29 kuuluneista, löytyi tetrahydrokannabinolin (THC) aineenvaihduntatuotteita. THC on kannabiksen vaikuttava ainesosa. Vuonna 2006 vastaava luku oli 24 prosenttia, selviää Irti huumeista ry:n tiedotteesta, joka toimituksessa tulostettiin ja juoksutettiin kirkuen kattoa kohti ojennettuna nettitoimitukseen, jotta kansaa ehdittäisiin varoittaa ajoissa.

Nuorten huumekuolemat kasvussa - Nuorten huumekuolemat ovat kääntyneet jyrkkään kasvuun vuoden 2001 jälkeen. Ihan vitun aukottoman päättelyn mukaan viime vuonna huumeisiin kuoli viime vuonna enemmän 15-29 -vuotiaita kuin koskaan aiemmin. Oikeuslääketieteellisissä ruumiinavauksissa 126 nuoren elimistöstä löytyi jäämiä huumausaineiksi luokiteltavista yhdisteistä, kertoo Irti huumeista ry:n tiedote, jotka ovat siitä kivoja, että niissä on räväkkä otsikkokin jo valmiina.

Tilaa Aikakaus-Lehti, 4 nroa / 30 eur.

Lisää aiheen vierestä

8 lukijapalautetta

Kirjoita yleisönosastolle

Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.

RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.

Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

* Vaaditaan