Siinä missä miesten junaleikkejä päätettiin vaikeuttaa, äänestettiin kuitenkin myös tosi ison junaradan puolesta, niin että kohta ne homot voi vielä lähteä junalla jonnekin ihan muualle.
(Jutun kansalaistoimitti Fabian Salo.)

Tilaa Aikakaus-Lehti, 4 nroa / 30 eur.
Jos jäätiköt sulaa ja merenpinta nousee, niin hinaajat voi upota entistä syvemmälle.
Saatanan homot, tulee tänne viemään meidän naiset!
Puhelintolppaan pitäis hirttää semmoset.
Vastavetona Johanna Korhonen (lesb) on on ilmoittaunut hakevansa euro-asutronautiksi, profesoriksi, laskuvarjojääkäriksi, poliisikouluu ja Finlandia palkinnon saajaksi. Asiasta uutisoivat kaikki mediat. Syystä ei teidetä, paitsi että Korohosta ei saa jättää valitsematta koska se on syrjintää vaikka hän ei olekaan vaihtanut sukupuoltaan, kuten esimerkiksi kierkkoherrasta kirkkorouvaksi.
Ei Kalifornia kiellä homoavioliittoja se vain tappaa kaikki homoavioliittoa yrittävät.