Kulttuuri

Helsingin Sanomat pukeutuu iltapäivälehdeksi Madonnan keikkaa varten

(KASARI-IRONIA) Helsingin keskustassa asuva 110-vuotias ikinuori Helsingin Sanomat katselee kaihoisasti ulos lasitalonsa ikkunasta. Huomenna vain hitusen lehteä vanhempi Madonna saapuu viimein Suomeen!

“Ihihihii! Voi vitsi, Madonna! Ihan jännittää, on pissat jo melkein housussa!” Sanomat intoilee.

Juhlapäivän kunniaksi Sanomat on pukeutunut jo muutaman päivän ajan iltapäivälehden asuun. Tänään lehti kokeili, miltä näyttää muun muassa valkoinen silinteri. Myös stetsonit ovat kuuluneet garderobiin.

Vanhan ajan silintereitä löytyy esimerkiksi Kruununhaassa sijaitsevasta Play it again, Sam -liikkeestä. Vintageen erikoistuneessa liikkeessä on tarjolla 200 eurolla kaksi mustaa silinteriä, myyjän arvion mukaan toinen 1950-luvulta ja toinen vielä vanhempi. Jos aito vintage-tuote tuntuu liian kalliilta, saa esimerkiksi Hakaniemen Pilailupuodista stetsoneita ja silintereitä noin 10-35 eurolla.

“Astangajoogan avulla voi valmistautua keikkaan”, Sanomat muistuttaa vielä.

Myös torstaina Helsingin Sanomia lukiessa on pakko ottaa Madonna huomioon, vaikka ei olisi tippaakaan kiinnostunut konsertista.

Tilaa Aikakaus-Lehti, 4 nroa / 30 eur.

Lisää aiheen vierestä

9 lukijapalautetta

Kirjoita yleisönosastolle

Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.

RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.

Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

* Vaaditaan