Toimittaja

Arkisto

12.10.2006: Kotimaa

Enemmistö suomalaisista yhä natoa vastaan

Kolme neljästä suomalaisesta suhtautuu edelleen kielteisesti natoon, ilmenee Suomen Gallupin lokakuun alussa tekemästä mielipidemittauksesta. Natoon eli aviomiehen sisareen suhtauduttiin huomattavasti kielteisemmin kuin esimerkiksi lankoon tai enoon.

”Yleisimpinä syinä nato-vastaisuudelle olivat naton mieltäminen ’yhdeksi vitun horoksi’, ’hirveäksi noidaksi’ sekä se, että naton pankkilainan takaaminen oli syössyt vastaajan perheen mittaviin velkoihin”, kertoo Suomen Gallupin tutkimusjohtaja Mielikki Pitenius.

Kielteisintä suhtautuminen natoon on vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajien keskuudessa. Naiset suhtautuvat natoon kielteisemmin kuin miehet, mikä Piteniuksen mukaan selittyy sillä, että naisilla on miehiä useammin aviomies ja siten mahdollisesti myös nato.

Suurimpien sanomalehtien päätoimittajien nato-näkemykset eroavat suomalaisten yleisestä kannasta. Ylen haastattelututkimuksen mukaan päätoimittajat suhtautuvat aviomiestensä sisariin erittäin myönteisesti.

11.10.2006: Ulkomaat

Toimittajajärjestöt: Putinin merkitys ”maksimaalinen”

Kansainväliset toimittajajärjestöt IFJ, RSF ja Samizdat Workers United sekä Venäjän journalistiliitto totesivat keskiviikkona yhteisessä julkilausumassaan, että Venäjän presidentin Vladimir Putinin merkitys maailman tilaan on maksimaalinen.

Erityisen huomattava merkitys Putinilla on järjestöjen mukaan sananvapauden, ihmisoikeuksien ja demokratian saralla.

”Putinin roolia voi verrata esimerkiksi Belgian kuningas Leopold II:n merkitykseen ihmisoikeuksien kunnioittamiseen Kongossa tai kansanedustaja Matti Ahteen merkitykseen eri sukupuolta olevien alaisten tasa-arvoiseen ja asialliseen kohteluun työpaikoilla”, totesi SWU:n puolesta julkilausuman allekirjoittanut Usko Kyykkä.

10.10.2006: Kotimaa

Urho Kekkosen hauta aiotaan siirtää

(HELSINKI) Helsingin kaupunki ja Helsingin seurakuntayhtymä aikovat siirtää entisen presidentin Urho Kekkosen haudan pois Hietaniemen hautausmaalta. Syynä siirtoon ovat haudalla kokoontuvien Kekkos-fanien aiheuttamat häiriöt.

Kekkosen haudasta on tullut etenkin keskustanuorten suosima pyhiinvaelluskohde. Aiemmin faneihin on suhtauduttu suopeasti, mutta parin viime vuoden aikana lieveilmiöt ovat lisääntyneet.

”Hautausmaa on näiden hyypiöiden jäljiltä jatkuvasti siivottomassa kunnossa”, kertoo Helsingin seurakuntayhtymän virastomestari James Douglas. ”Viereisiin hautoihin on maalattu UKK-graffiteja, ja täysmaitotölkkejä lojuu kaikkialla.”

Ongelma kärjistyi kesän lopulla, kun Kekkosen kuolemasta tuli kuluneeksi 20 vuotta. Merkkipäivänä hautausmaalle kokoontui useita satoja keskustanuoria laulamaan maakuntalauluja.

Osa ei suostunut poistumaan alueelta hautausmaan mennessä kiinni, vaan aikoi viettää yön Kekkosen haudalle leiriytyneenä. Hautausmaan työntekijöiden vaadittua heitä poistumaan haudalla puhkesi mellakka.

Pyramidi Pielavedelle?

Douglas toteaakin, että Helsingin seurakuntayhtymän mitta on tullut täyteen. Helsingin kaupungin tukemana seurakuntayhtymä on päättänyt siirtää Kekkosen haudan pois Hietaniemestä.

Douglasin mukaan mahdollisia uusia hautapaikkoja ja hautaustapoja on pohdittu yhdessä Kekkosen perikunnan kanssa.

”Esillä on ollut muun muassa ajatus, että Kekkosen syntymäkodin pihaan Pielavedellä rakennettaisiin pyramidi – kokoa about Kheops – jonne Kekkosen luut sijoitettaisiin. Keskustapuolue on alustavasti luvannut toimittaa kaksitoista neitsyttä, jotka muurataan hautakammion seiniin.”

”Saatanan tunarit”, kommentoi tilannetta Kekkonen itse.

05.10.2006: Ulkomaat

Ruotsin demareille kriisiapua

Ruotsissa on perustettu useita kriisiapua antavia hoitopisteitä sosiaalidemokraateille, jotka ovat yhä shokissa valtiopäivävaalissa kokemastaan tappiosta. Vaalitulos on jo aiheuttanut huomattavan piikin alkoholismi- ja itsemurhatilastoihin. Kokoomuspuolueen Fredrik Reinfeldtin nimittämisen pääministeriksi uskotaan aiheuttavan uusia ongelmia.

”Enemmistöhallitus? Va i satans är de…?”, päivitteli Olof Palmen haudalle kokoontunut demaripuolueen johtokaarti.

22.09.2006: Ulkomaat

Yhdysvalloissa sopu terrorilaista

(VALKOISEN TALON KELLARI) Presidentti George W. Bush ja häntä kritisoineet republikaanisenaattorit saavuttivat torstaina yhteisymmärryksen kiistellyssä lakiehdotuksessa, joka sallii kovat otteet terrorismista epäiltyjen ulkomaalaisten kuulusteluissa.

”Presidentti Bush järjesti John McCainille ja muille dissidenttisenaattoreille tutustumiskäynnin Abu Ghraibin vankilaan. Siellä heillä on ollut tilaisuus tutustua yleisimmin käytössä oleviin kuulustelumetodeihin, eikä valituksia ole sen jälkeen pahemmin kuulunut”, kertoi Valkoisen talon tiedottaja Captain America.

”Sellainen käsitys minulla on, että McCain ei enää peukaloaan alaspäin osoittele”, lisäsi Bush itse poikamaiseen tapaansa.

YK:n ihmisoikeusasiantuntijoiden mukaan lakiehdotus rikkoo Geneven sopimuksia sotavankien kohtelusta. Bushin mukaan ongelma on ratkaistavissa.

”Missä se Geneve on? Minä voin tästä soittaa Euroopan joukkojemme komentajalle.”

18.09.2006: Kotimaa

Kaskeala lyhentäisi siviilipalvelusta

(PÄÄESIKUNTA) Puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala kannattaa siviilipalveluksen lyhentämistä. Hänen mukaansa siviilipalveluksen pitäisi palvella yhteiskuntamme turvallisuuden vahvistamista.

”Luultavasti sopivin kesto siviilipalvelukselle olisi noin kolme päivää”, Kaskeala totesi. ”Siinä ajassa kurittominkin liimaletti oppii polkemaan miinoja, kun koulutus on tarpeeksi tehokasta.”

Kaskealan mukaan siviilipalvelusmiesten rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on korvaamattoman arvokas.

”Suomessa on hyvin vähän maahanmuuttajia, ja romaniväestön osuuskin on mitättömän pieni. Siviilipalvelusmiehet tarjoavat kaikille suomalaisille hyvän kohteen ivalle, pilkanteolle ja pahoinpitelyille.”

07.09.2006: Ulkomaat

CIA:lla salaisia vankiloita myös Suomessa

Nimettömien mutta aivan saatanan luotettavien lähteiden mukaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lla on myös Suomen maaperällä salaisia vankiloita, joissa pidetään terrorismista epäiltyjä henkilöitä.

”Meillä on syytä epäillä, että vankeinhoitoviranomaiset Itä- ja Pohjois-Suomen vankeinhoitoalueella ovat tehneet yhteistyötä CIA:n kanssa”, kertoo asian Lehdelle humalassa vuotanut Jorma Avomaankurkku.

Hän mainitsee epäilyjensä heränneen, kun CIA:n tunnuksilla varustetut helikopterit alkoivat pörrätä Sukevan vankilan mailla päivittäin.

Myös Keravan nuorisovankilaa on epäilty yhteistyöstä CIA:n kanssa. Avomaankurkun mukaan tieto on kuitenkin epävarma.

”Voi myös olla, että koko Kerava on yksi suuri CIA:n luomus.”

31.08.2006: Arkisto, Politiikka

Lehti 20 vuotta sitten: Kekkonen neuvottelumatkalle Moskovaan?

Lehden saamien tietojen mukaan Urho Kekkonen on matkustanut Moskovaan neuvotellakseen uudelleenvalinnastaan Suomen presidentiksi. Tamminiemestä ei ole saatu vahvistusta asialle.

30.08.2006: Kotimaa

Jorma Ollila huolestui nuorten miesten alkoholinkäytöstä

(VIINAMÄKI) Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila on ilmaissut huolestuneisuutensa nuorten suomalaismiesten alkoholinkäytöstä.

”Kyllä se on käsittämätöntä tissuttelua nykyään. Ollaan opeteltu näitä niin sanottuja eurooppalaisia juomatapoja, ja se näkyy. Yhä harvempi nuori mies vetää raakaa viinaa. Juovat vaan kaikenlaisia viinejä, akkamaisimmat jopa siideriä”, Ollila päivitteli.

Ollila kertoi yrittäneensä takavuosina opettaa omaa poikaansa Jaakkoa miesten tavoille, mutta todenneensa yritykset turhaksi.

”Jaakko halusi aina lopettaa juomisen siinä vaiheessa, kun oli muka mukava nousuhumala. Ei mennyt läpi millään, että alkoholinkäytön koko idea on niissä hetkissä, kun voi oksentaa kyyneleet silmissä ja ajatella, että minä pelastin Suomen talouden.”

Ollila muistutti, että Nokian menestystarina olisi voinut jäädä syntymättä, ellei hän olisi nuorena opetellut ryyppäämään keskustaopiskelijoiden tupailloissa.

”Missä oli Matti Vanhanen silloin, kun me muut kuuntelimme kierrekorkin avaamisen laulua?”, kysyi Ollila peilikuvaltaan.

29.08.2006: Kotimaa

Helsinki-Vantaalle avataan ulkoavaruuden terminaali

(VANTAA) llmailulaitos Finavia aloittaa Helsinki-Vantaan ulkomaanterminaalin mittavan laajennuksen. Osana rakennushanketta Helsinki-Vantaalle avataan vuonna 2008 myös uusi ulkoavaruuden terminaali.

”Ufohavainnot ovat lisääntyneet, ja odotamme tähteinvälisen turismin mielenkiinnon kohdistuvan lähivuosina Maapalloon. Haluamme tuolloin olla ensimmäisten joukossa tarjoamassa laadukkaita palveluja muukalaisvieraillemme”, kertoo lentoaseman logistiikkapäällikkö Juhan af Grann.

Plutolaiset elintasopakolaiset Reino ja Kaisu Kuuskajaskari ottivat tiedon mielenkiinnolla vastaan.

”Tax freessa vois pistäytyä”, pariskunta tuumaa.