Toimittaja
Arkisto
(.)(.) Ulkoministeri
Ilkka Kanerva kommentoi perjantai-iltana edustamaansa poliittista kantaa ja omia mielipiteitään. Mielipiteitä Kanerva on tiettävästi kehittänyt jo useilla vuosikymmenillä.
“En niitä pyhäkoulussa esittäisi, mutta eivät ne ihan tavattomia ole”, Kanerva muotoili pilkun jälkeen.
Helsingin Sanomat on ilmoittanut aikovansa ensi viikolla julkaista ainakin osan Kanervan mielipiteistä.
“Hyvä
perse”
Kanerva on toistuvasti todennut, ettei aio erota poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Myös hallitus on ilmaissut tukensa Kanervalle tämän mielipiteistä huolimatta. Tukea on tullut etenkin pääministeri Matti Vanhaselta, jonka omistakin poliittisista näkemyksistä on riittänyt puhuttavaa.
Tietoja ulkoministerin mielipiteistä on tihkunut julkisuuteen hiljalleen. Tänään Ilta-Sanomat julkaisi ensimmäiset kokonaiset mielipiteet. Kanervan mielipiteiden joukossa ovat ainakin “Suomen on aktiivisesti toimittava EU:ssa monenkeskisen yhteistyön tehostamiseksi” ja “Hyvä perse, mutta naamasta hirvee virsu.”
Helsingin Sanomien mukaan ulkoministeri Kanervan mielipiteiden julkaisu on myös tämän oma etu. Vain näin voidaan lopettaa pitkään jatkunut spekulointi siitä, mitä mieltä Kanerva on ja mitä mieltä hän ei ole.
(UIVELOT) Nokia alkaa liittää puhelimiinsa vakiovarusteena tekstiviestejä ulkoministeri Ilkka Kanervalta. Näin matkapuhelinjätti uskoo nostavansa ensi vuoden liikevaihtonsa uusiin ennätyslukemiin.
“Jos yksittäisen puhelimen hinnaksi saadaan tuollainen kymmenentuhatta euroa, minkä lisäksi koko haastattelupalkkio palautetaan, niin kyllä tästä bisnes vielä pyörähtää”, esittelee yhtiön uutta linjausta vast´ikään virkaansa astunut Nokian erityisneuvonantaja Esko Tulusto.
Tuluston mukaan viestien liittäminen kaikkiin matkapuhelimiin on itse asiassa välttämätöntä, koska vain totuus viestien sisällöstä voi lopettaa niistä nyt liikkuvat huhut ja epätietoisuuden. Erityisen paljon epätietoisuutta on ollut siitä, onko ulkoministeri Kanerva tosiaan noin vitun tyhmä.
(PAREMPI KYYTI) Kirjailija, Suosikki-lehden ex-päätoimittaja ja suomalaisen populaarikulttuurin legenda
Jyrki Hämäläinen tapaa rockin kuninkaan
Elvis Presleyn toistamiseen. Tapaaminen sovittiin yllättäen myöhään eilisiltana. Miesten edellisestä tapaamisesta on kulunut jo vuosikymmeniä, joten tapausta voidaan pitää varsin merkittävänä.
(HELSINGFORS) Ruotsin kuningas
Kaarle XVI vierailee huomenna Helsingissä. Ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan hänen kuninkaallinen korkeutensa aikoo vierailun aikana tehostaa suomalaisten talonpoikien verotusta ja parantaa sisämaan tiestöä. Todennäköisesti hän myös laittaa alulle sotaretken Novgorodiin.
Kaarle XVI korosti alkuviikosta pitämässään puheessa, että Novgorodin merkitys kaupan keskuksena on kasvanut huomattavasti sen jälkeen, kun mongolit tuhosivat Kiovan. Vierailunsa aikana hän on ilmoittanut tapaavansa myös suomalaisia partiolaisia.
(HELSINKI) Pääministeri
Matti Vanhanen otti tänään vastaan valtaisan määrän osanottoja Stora Enson työntekijöiltä. Vanhanen kokosi lakkautettavien Summan ja Kemijärven irtisanottavien työntekijöiden sympatiat myöntämällä tänään oikeudessa, että on kärsinyt entisen tyttöystävänsä kirjoittaman kirjan julkaisemisesta.
“Nyt on paljon helpompi ymmärtää, miksei hallitus kykene tekemään mitään kotimaisten työpaikkojen suojelemiseksi. Eihän se kaiken kärsimyksen keskellä helppoa ole” tiivistää Summasta työttömäksi vuosikymmenen työuran jälkeen jäävä
Pekka Lehtonen.
“On tämä irtisanomisjuttu meillekin aiheuttanut kärsimystä, vaikkei se kasvoista aina näykään,” Lehtonen kuvailee:
“Ymmärrämme siis Matin tilanteen täysin. Kyllä se meidän Matti vaan on läheisen tuntuinen käyttäytyessään noin inhimillisesti.”
Kysymys
periaatteesta
Vanhanen itse antoi niukasti kommentteja oikeudessa vieraillessaan. Hän ei vaadi mittavia korvauksia: Vanhasen asianajajan Veikko Mefiston mukaan oikeudenkäynnissä on kysymys periaatteesta.
“Periaatteen takana pitää seisoa. Jos todella uskoo johonkin, täytyy katsoa loppuun saakka, mitä asian hyväksi voi lain puitteissa tehdä. Tämä pätee kaikissa tilanteissa, paitsi niissä, joissa mukana on isoja yhtiöitä, joissa valtiolla on merkittävä omistus” summasi Mefisto Vanhasen näkemystä oikeusjutun tarpeellisuudesta:
“Pääministeri haluaa korostaa, että haluaa vain ottaa selvää, mitä lain mukaan on tehtävissä. Hänen mukaansa lain tarjoamat mahdollisuudet puuttua asioiden kulkuun tulee epäselvissä tilanteissa aina selvittää, paitsi milloin mukana on isoja yhtiöitä, joissa valtiolla on merkittävä omitus.”
Susan Ruusunen puolestaan liikuttui oikeudenkäynnissä.
30.01.2008: Tiede
Miesten kykenemättömyys on edelleen arka aihe. Vaikka aiheesta voidaankin vitsailla muutaman oluen jälkeen, omaa kykenemättömyyttä esimerkiksi työvoimapoliittisissa kysymyksissä häpeillään ja peitellään. Tämä kuitenkin johtaa usein vain suurempiin ongelmiin, todetaan tuoreessa tutkimuksessa.
“Tyypillisiä tapauksia ovat tällainen 46-vuotias valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri tai 52-vuotias pääministeri” kuvailee miestentautien erikoislääkäri
Jürgen Habermas Oulun keskussairaalasta.
Habermasin mukaan omaa kykenemättömyyttä yritetään tyypillisesti peitellä mahdollisimman pitkään. Yleensä tilannetta selitellään itselle puhumalla “pelisäännöistä, joita ei voi muuttaa” tai “yritysmaailmaan kuuluvista ratkaisuista”.
Ongelmasta pitäisi kuitenkin puhua mahdollisimman pian. Mikäli salailu jatkuu, voi seurauksena olla koko ongelman kieltäminen. Läheisten on syytä huolestua viimeistään, mikäli käy ilmi, ettei Stora Enson tehtaansa lakkauttamisen syyksi ilmoittamaa raaka-ainepulaa edes ole, mutta kykenemättömyydestä selvästi kärsivä väittää edelleen, ettei valtio voi ryhtyä minkäänlaisiin toimiin.
Tällaisessa tilanteessa ihminen on jo todella syvällä itsepetoksessa. Habermasin mukaan jotain voidaan kuitenkin vielä tällöinkin tehdä:
“Turpaan voisi vetää. Ei se mitään enää siihen tehtaan sulkemiseen auta, mutta tulis noin niinkun ittelle parempi mieli,” hän summaa.
(KREML) Yhtenäinen Venäjä -puolue saa edelleen uusia ääniä Venäjän toissapäivänä pidetyissä duumanvaaleissa. Alkujaan puolueen äänisaalis oli vajaat 65 prosenttia, mutta ovensuukyselyjen valossa vaikuttaa lähes varmalta, että luku nousee merkittävästi vielä ennen joulua.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on on torjunut epäilyt vaaleissa esiintyneestä vilpistä. Annetut äänet on häneen mukaansa tarkastettu monta kertaa. Tähän on venäläisten asiantuntijoiden mukaan ollut hyvin aikaa, sillä merkittävä osa Yhtenäisen Venäjän saamista äänistä on annettu jo vuosina 1924-1953.
Pääministeri Matti Vanhasen mukaan vaalien tulos on vahva näyttö Putinin linjan kannatuksesta Venäjällä. Hänen mukaansa demokratian kannalta on erityisen ilahduttavaa, että äänestysvilkkaus vaaleissa vaikuttaa nousevan reilusti yli sadan prosentin. Tähän suuntaan Vanhanen toivoisi myös suomalaisen demokratian kulkevan.
(HELSINKI) Pääministeri
Matti Vanhanen arvostelee rajusti suomalaisten esittämiä mielipiteitä. Vanhanen pitää käsittämättömänä sitä, että mielipidemittausten mukaan kansa hyväksyi Tehyn työtaistelutoimet. Pääministeri totesi Elinkeinoelämän Keskusliiton päivällisillä muun muassa, että kansa olisi ehdottomasti “hallituksen heikoin lenkki”.
“Se hyväksyi avoimesti asetelman, että sairaanhoitajat uhkaavat irtisanoutumisillaan ihmisten terveyttä ja henkeä ja valtion pitää ratkaista kiista rahalla” paalutti Vanhanen silmät leiskuen, aluillaan oleva erektio selvästi housukankaan läpi nähtävissä.
Tulevaisuudessa hallituksen on tarvittaessa lainsäädännöllä huolehdittava siitä, ettei vastaavaa tilannetta pääse syntymään sekä siitä, että “pääministerille riittää pesää, jos tiiätte mitä meinaan”, Vanhanen jatkoi tuntitolkulla vielä päivällisten jatkoilla.
“Ei meidän media ole varmasti kiusannut ketään” on yhä yleinen asenne
(TUUSULA) Suuresta osasta kiusaamista vaietaan, todetaan tuoreessa kouluhallituksen raportissa. Etenkin medioiden huoltajien on toisinaan hyvin vaikea myöntää, että heidän oma mediansa saattaisi kiusata koulussa.
Esimerkiksi Jokelalaisten nuorten, kunnan viranhaltijoiden ja muiden paikalla olleiden mukaan toimittajat ovat Tuusulan ampumatapauksen jälkeen muun muassa hankkineet haastatteluja koululaisilta puoliväkisin ja julkaisseet niitä kielloista huolimatta. Toimittajat ovat myös tunkeutuneet paikkoihin, joista heitä on pyydetty pysymänä poissa. Median isät ja äidit eivät kuitenkaan usko moista panettelua:
“Ei meidän media varmasti ole ketään kiusannut. Se naapurin pahatapainen media, se on voinut kiusata, mutta kyllä meidän media on kunnon hyvinkasvatettu media, ei se ketään kiusaisi” analysoivat toimintaa Tuusulassa muun muassa Atte Jääskeläinen Ylestä, Kari Kivelä Iltalehdestä, Petri Laine Neloselta, Tapio Sadeoja Ilta-Sanomista, Reetta Meriläinen Helsingin Sanomista ja Merja Ylä-Anttila MTV3:lta.
Yhteisessä tiedotustilaisuudessa mediatalojen johtohenkilöt muun muassa työnsivät sormet korviin, puristivat silmät kiinni ja pitivät korkeaa, rytmikästä ääntä. Peiliin katsomisen välttämiseksi kaikki ovat myös määränneet toimitustalojensa kiiltävät pinnat hävitettäviksi.
(HELSINKI) Eduskunnan perustuslakivaliokunta asettaisi jyrkät ehdot orjatyövoiman käytölle Suomessa. Valiokunta linjasi kokouksessaan tänään, että orjatyötä voidaan käyttää ainoastaan, jos se on ainoa keino peittää hallituksen karkeat epäonnistumiset. Eilen valiokunta totesi, että laki orjatyöstä voidaan säätää tarvittaessa hallituksen toiveiden mukaisesti normaalina lakina, eikä se edellytä muutoksia perustuslakiin.
YK:n määritelmän mukaan orja on kuka tahansa, jonka ei sallita vapaaehtoisesti poistua työstään. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen esitti omana linjauksenaan tänä aamuna, että orja on hyvän näköinen, kunhan sen valkoisen työpuvun helma on riittävän lyhyt. Katainen kuitenkin korosti, että lakineuvotteluissa täytyy ottaa huomioon kaikki osapuolet:
Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan. Toinen Mooseksen kirja, 21:2021″, summasi Katainen hallituksen lähitulevaisuuden suunnitelmia vielä valomerkin aikaan.