Toimittaja

Arkisto

26.04.2008: Kotimaa

Punikkirokote loppuu taas

(KALLIO) Jokavuotinen punikkikausi on alkanut ja jo nyt näyttää siltä, että demarisoitumisen estävä rokote on loppumassa. Kyseessä on yleiseurooppalainen ilmiö, joka levisi Suomeen 1980-luvulla.

“Vielä 1970-luvulla vapun aikoihin kaikki olivat tietoisia punikkien leviämisestä, mutta sitä ei pelätty. Nyt näyttää siltä, että sekä urbaani- että metsäpunikkien kosketus on suomalaisille vastenmielistä”, kertoo tutkija Algot Lassila.

Punikkien esiintyminen on ennen kaikkea ilmoista kiinni. Punikki viihtyy 1–10 prosentin noususuhdanteessa, jolloin se pääsee tarttumaan hanakasti kiinni hyvinvointipalveluihin.
Helpoin tapa suojautua punikeilta kotikonstein on seurata tiiviisti sdp:n puheenjohtajakamppailua. Erilaisille punikeille altistuminen näet kasvattaa sietokykyä.
Mikäli haluaa varmemman turvan, voi rokottaa itsensä ja lapsensa hakkimalla kokoomuksen jäsenkirjan.

04.04.2008: Kulttuuri

Suomalainen huumorilehti ryhtyy digitaaliseksi huumorilehdeksi

(LASITALO) Tähän asti vain paperilla julkaistu suomalainen huumorilehti Helsingin Sanomat siirtyy kesällä julkaistavaksi myös digitaalisessa muodossa. Helsingin Sanomien nimettömän pääkirjoitustoimittajan mukaan idea on julkaista journalistisen prosessin läpikäyneitä uutisia, jotka käsittelevät ajankohtaisia aiheita huumorin keinoin. Esimerkiksi taannoin Helsingin Sanomissa kerrottiin, että Paris Hilton on vieraillut Lux-yökerhossa.

Helsingin Sanomien digiversion rahoitus kerättiin myymällä niin sanottuja mainoksia paperilehdessä ja maksamalla toimittajille huonoa palkkaa. Lehden tilaajat sitoutuvat maksamaan vuodessa 229 euroa, jotta heille kannettaisiin kotiin tieto asematunnelin Alepan tarjousmakkarasta ja maistiaisia Ilkka Malmbergin 105-osaisesta juttusarjasta, jossa käydään läpi Jeesuksen sukuluettelo Abrahamista Serubabbelin kautta Sadokiin.

02.04.2008: Politiikka

Kanerva: Menen eteenpäin

(MESTOILLA) Ulkoministerin paikasta luopunut Ilkka Kanerva (kcoc) kertoo yksinoikeudella annetussa haastattelussa Lehdelle, mitkä hänen jatkosuunnitelmansa ovat.

“Menen eteenpäin”, Kanerva sanoo.

“Sitten menen taaksepäin ja sitten taas eteenpäin ja taakse ja eteen ja välillä tosi rajusti ja välillä tosi hellästi”̉, hän jatkaa.

“Sitten käännyn selälleni ja sä meet eteen ja taakse ja eteen ja taakse ja voit välillä vähän puristaa tiukasti”, Kanerva sanoo kravattiaan löysäten.

“Sen jälkeen otetaan toi tosta mukaan ja mennään kaikki kolme vuorotellen eteen-taakse-eteen-taakse-eteen-taakse-eteen-taakse-eteen-taakse-eteen-taakse-eteen-taakse, pikku tauko, uudestaan eteen-taakse-eteen-taakse-eteen-taakse-eteen-taakse kunnes lauetaan yhtä aikaa.”

01.04.2008: Politiikka

Ilkka Kanerva eroaa

(MERIKASARMINKATU) Ulkoministeri Ilkka Kanerva (kcoc) luopuu ulkoministerin salkusta. Asiasta ilmoitti kokoomuksen puheenjohtaja, Rick Astleyksi pukeutunut Jyrki Katainen.

“Raskain mielin joudun ilmoittamaan, että olemme keskustelleet asiasta perusteellisesti  ja tämä on ainoa järkevä vaihtoehto. Kuuiltteko muuten, että Nikon osti Canonin koko osakekannan?” Katainen sanoi.

Kanerva ei itse saapunut tiedotustilaisuuteen, mutta Eniron Seuraa kaveria -palvelun perusteella hän oli menossa kolmannelle thai-hierojalle Kalliossa. Lehden saamien tietojen mukaan Kanerva siirtyy Irc-gallerian ylläpitotiimiin vonkaamaan pillua teineiltä galtsussa.

Lopuksi kaikki Suomen hauskat toimittajat ampuivat itsensä.

28.03.2008: Kulttuuri

HS-raati: ihmisellä on perseessä reikä

(SANOMATALO) Ihmisillä on pyllyssään reikä, sanoo 51 prosenttia HS-raadin jäsenistä.

Tiukkaa keskustelua herättänyt kysymys perustuu kohuväitteeseen, jonka mukaan ihmisillä on pyllyssään reikä, josta tulee kakkaa. Noin 24 prosenttia ei ottanut kantaa kysymykseen, sillä heidän mielestään on vielä liian varhaista sanoa, mitä mieltä kaikki muut ovat. Loput 25 prosenttia kiistävät väitteet, joiden mukaan ihmisen pyllyssä olisi reikä.

HS-raati koostuu noin sadasta Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen valitsemasta suomalaisen kulttuuri-, tiede- ja mediamaailman vaikuttajasta. Raati ottaa kantaa asioihin, joista pitäisi keskustella julkisesti paitsi aina välillä siltä kysytään ihan vitun tyhmiä.

27.03.2008: Politiikka

Vanhanen huolissaan parodian tasosta

(NURMIJÄRVI) Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on huolissaan suomalaisen poliittisen parodian tasosta.

“Olen tässä viimeisen vuoden aikana tehnyt pientä kokeilua, jonka perusteella Suomessa ei todellakaan hallita parodiaa”, Vanhanen kertoi tiedotusvälineille.

“Otetaan nyt tämä viimeisin tapaus, jossa sanoin että media kirjoittaa ihan liikaa huono-osaisten asioista. Onko näkynyt hauskoja liioittelevia käännöksiä, joissa puheeni osoitettaisiin absurdeiksi? Eeeeipä juurikaan ole”, pääministeri totesi.

“Ei ole, ei”, jatkoi hän vielä.

Tilaisuuden lopuksi Vanhanen kehoitti kaikkia paikallaolijoita laskemaan housut kinttuun sillä välin kun hän käy hakemassa Tummeli-purkin takahuoneesta.

16.03.2008: Kulttuuri

Lehti seuraa Mannerheimin häpäisyä suorana

Suomen johtavana uutismediana Lehti lanseeraa nyt aivan uuden palvelun: raportoimme huomenna suorana lähetyksenä marsalkka Mannerheimin muiston häpäisyn Ylen TV1-kanavalla.

Esiohjelma alkavat kello 21.30, jolloin eri alojen asiantuntijat arvioivat Uralin perhosen menestymismahdollisuuksia sekä luodaan katsaus kilpailijoihin. Varsinainen lähetys käynnistyy kello 21.55 ja jatkuu koko ohjelman ajan. Tulospalvelun ensimmäiset ennusteet saadaan linjoille heti kello 22.20 ja lopullinen tulos varmistuu vielä saman illan aikana.

Vastaavaa palvelua et saa mistään muualta.

12.03.2008: Talous

Sähköinen laskutus voisi tuoda säästöjä kuluttajille

(FRIEDMAN) Paperilaskuista luopuminen säästäisi Suomessa vuosittain 400 miljoonaa euroa. Euroopan komission asiantuntija Betty Boop uskoo, että yritysten kulujen väheneminen näkyisi myös kuluttajahintojen alenemisena.

“Juu aivan varmasti siirtäisimme säästöt asiakkaalhihihihihihihihi ahihihihihihihihiaahhahahaahhoo yhyhyihihihihioo”, sanotaan Elisalta.

“Olisi moraalitonta, jos tämä ei vaikuttaisi myös kuluttajahinsdhohohohohohohoho aaaaaaaaaahhhahaahhaaahhaaaha thöhöhöhöhöhöhöhh sdfsdfsdfgsdfg thohohoho”, kommentoi Danske Bank.

“RUAHAHAHAHAHAHAHAHAH SÖRRÖRÖÖÖRR AHUUUHA AHUUHA RARARARARARAARAHHHÖHÖHÖÖÖH hIHIHIHIHIHIHI tsihuhuhohohohohohohohoh aannununnaanöhhöhhhöhhöhöhöö”, Itella vahvistaa.

05.03.2008: Kotimaa

Lapsiporno hävisi maailmasta

(DUTROUX) Keskiviikkoaamuun heränneitä suomalaisia ilahdutti tuore tieto maailmalta: lapsiporno on nyt kadonnut kokonaan, kiitos Suomessa käytetyn nettisuodatuksen. Pattayalla ja Brysselissä vierailleet suomalaisturistit huokaisivat helpotuksesta, kun tieto pedofilian loppumisesta saavutti heidät.

“Kyllä nyt kelpaa paistatella päivää, kun tietää että manboy ei enää vaani nurkan takana uhria”, totesi Rymy-Arska.

Hämmästyttävä tapahtumasarja sai alkunsa, kun suomalaiset päättivät poistaa pahuuden maailmasta ottamalla käyttöön internet-suodatustekniikan, jonka kiertäminen oli mahdotonta jopa kaikkein teknisesti etevimmillekin pedofiileille. Vähitellen erilaisten sivustojen kävijämäärien laskiessa lapsipornon tuottajien oli pakko todeta, että vähenevillä tuloilla ei enää kannata pitää lapsileegioita kellarissa.

Viestintäministeri Suvi Lindén tervehti muutosta ilolla.

“Olen alusta asti sanonut, että mikäli vain suomalaiset lapsipornon käyttäjät saadaan lopettamaan toimintansa, lapset pelastuvat”, Lindén myhäili.

Viestintäministerin tietojen mukaan suurin osa ex-lapsipornokauppiaista on ryhtynyt luomuviljelijöiksi, jotka kasvattavat ohraa, perunoita ja avokadoja.

29.02.2008: Kotimaa

Jo kolme suomalaista liittynyt Terolle kaljaa -ryhmään FaceBookissa

(INTERVEPI) Hollolalaisen Tero Petteri-Teron uusin tempaus kiihdyttää myös nettikansaa. Facebook-ryhmä Terolle kaljaa on saanut jo kolme jäsentä. Merkillepantavaa on se, että Tero-Petteri ei itse ole ryhmän jäsen. Ryhmän sivulla ei ole yhtään linkkiä eikä valokuvaa, mutta seinälle on kirjoitettu “kalja loppu, perkele!”

Tupakkapaikalta tavoitettu Petteri-Tero paljastaa, että kyseessä on kuitenkin vain kavereiden harmiton pila.
“Moilanen ja Sukka-Hämäläinen oli vaan sitä mieltä, että kun minä perjantaina sanoin “kalja loppu, perkele!” niin se oli niitten mielestä hauska homma”, Tero-Petteri sanoo.

Lehden online-toimitus seuraa tilanteen kehittymistä.