Heikura on aiemminkin voittanut kaikennäköisiä kilpailuja ja valittu vuoden joksikin aika monta kertaa. Hänet tunnetaan erityisesti valokuvistaan.
Heikuran voitosta kertoi ensimmäisenä joku muu kuin me.
Heikura on aiemminkin voittanut kaikennäköisiä kilpailuja ja valittu vuoden joksikin aika monta kertaa. Hänet tunnetaan erityisesti valokuvistaan.
Heikuran voitosta kertoi ensimmäisenä joku muu kuin me.
Terve taas, proletariaatti.
Tulin kertomaan teille, että Aikakaus-Lehden irtonumerojakelu on nyt ottanut ensimmäiset, horjuvan askeleen. Jo kahdesta laadukkaasta establishmentista voi käydä hakemassa kätösiinsä lehden naurettavan kalliiseen 8 euron hintaan. Listaa päivitetään sitä mukaan kun uusia paikkoja varmistuu. Jo sovittuna on myyntipisteet Turusta, Joensuusta ja Kuopiosta.
Myyntipisteissä on numeroita rajoitettu määrä, mutta keskusvarastosta niitä kyllä löytyy. Että jos jostain olisi myyty Aikakaus-Lehdet loppuun, niin ei muuta kuin sähköpostia meille ja asia korjaantuu.
Kirjakauppa & antikvariaatti Sivullinen, Porthaninkatu 5. Avoinna ti–pe 11–17, la 11–16.
Pitkämies, Kolmas linja 17. Avoinna ti–pe 11-19, la 10–16.
Vakiopaine, Kauppakatu 6. Avoinna 14–02.
Keskusbaari, Porrassalmenkatu 12.
* * *
Nokkelimmat huomasivatkin jo, että Aikakaus-Lehden kansi esiintyi Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä, joten paljastetaan se virallisesti täällä nettisivuillakin.

Vedonlyöntifirma Unibet pitää tällä hetkellä suurimpana suosikkina Kimin seuraajaksi jääkiekon SM-liigassa HIFK:ta edustavaa Kim Hirschovitsia. Yhtä tiukasti vallankahvaa on tavoittelemassa myös yhdysvaltalainen hip hop -artisti Lil’ Kim. Häviö olisi Lil’ Kimille jo kolmas. Hän tavoitteli Pohjois-Korean johtajan paikkaa jo vuonna 1946, jolloin Kim Il-sung otti täpärän vaalivoiton. Vuonna 1994 Kim Jong-il voitti Lil’ Kimin vain kyynärän mitalla.
Suuren Johtajan paikkaa tavoittelevat Lehden saamien tietojen mukaan myös ainakin kokoomuslainen kansanedustaja Kimmo Sasi, F1-kuski Kimi Räikkönen, Kimble-lautapeli ja se yksi naapurin kimma. Ei se ruma, vaan se jolla on hyvä perse.
Aiemmin vaaleista on jo hylätty uimari Jani Sievinen sekä performanssitaiteilija Seppo Lehto, joka ei onnistunut keräämään tarvittavaa määrää kannattajakortteja. Sievisen tapauksessa Pjungbängin keskusvaalilautakunta ilmoitti hylkäämisen syyksi “täysin kelvottoman nimen”.
(Jutun kansalaistoimitti Milfred Johnson.)
Puolustusministeriön edustajan Huey Deweyn mukaan hanke säästäisi molemmilta päänvaivaa. Yhdysvallat saisi puoli-ilmaiseksi ison kasan epäilyttäviä hippejä pamputettavaksi, ja Tanska pääsisi näistä näppärästi eroon.
Christianian asukkaat aikoivat tehdä hankkeesta valituksen, mutta jäivät ihailemaan käsiään eivätkä pystyneet.
Jo vaalien alla eräiden kokoomuslaisten rajut kannanotot mm. yrittäjyydestä ja elinkeinopolitiikasta nostattivat kulmakarvoja varsinkin liberaaleissa piireissä. Huoli kasvoi, kun huomattiin useiden tuoreiden kokoomusvaltuutettujen kuuluvan maineeltaan epämääräisiin taustayhdistyksiin, joista pahamaineisin lienee “Lions Clubin” nimellä tunnettu ryhmä. Sen kotisivuilta löytyvät mm. seuraavanlainen mielipide:
“Lionsklubien aktiviteetteja ovat mm. paikallisten lasten- ja vanhuskotien auttaminen, silakkamarkkinat, stipendien jako kouluissa, sotaveteraanien auttaminen, vanhusten kotien kunnostaminen.”
Lions Clubin mukaan kyse ei tosin ole järjestön virallisesta kannasta vaan ennemminkin joidenkin jäsenten näkemyksistä. Heidän mielestään asiat pitäisi myös asettaa laajempiin yhteyksiin eikä irrotella yksittäisiä lauseita kontekstistaan.
Puoluejohto ei kommentoi kohua
Kokoomuksen puoluejohto ei ole halunnut ottaa kantaa siihen, mitä yksittäiset jäsenet puolueen nimissä esittävät. Puheenjohtaja Jyrki Kataisen suosion vanavedessä valtuustoihin kuitenkin nousi monia edustajia, joiden näkemyksiä voi hyvällä syyllä luonnehtia yrittäjähenkisiksi tai jopa markkinamyönteisiksi.
Muutamat kansalaisjärjestöt ovatkin aiheesta huolestuneet tästä kehityksestä. Ne ovat vaatineet viranomaisia selvittämään kokoomuksen hämäräperäisten taustayhteisöjen toiminnan ja mediaa laatimaan nopeasti useita laiskasti ajateltuja ja löysästi perusteltuja artikkeleja kokoomuksen aatemaailmasta.
Yhteiskuntatieteilijöiden mukaan kokoomuksen nousulle on kuitenkin selkeät syynsä: puolue onnistui keräämään paitsi vauraiden eiralaisten, myös runsaan tonnin kuussa tienaavien parturi-kampaajien, joiden mielestä kokoomus ajaa juuri heidän asiaansa koska hekin ovat niinku yrittäjiä ja kommunismi maistuu tiättekö pahalta mä maistoin sitä viime viikolla Onnelassa ja sit siel oli tää yks Jari mut se oli ehkä vähän ällö mut sillä on Bemari ja kaksio Kuusisaaressa, äänet.
Mikä on totuus?
Nähtäväksi kuitenkin jää, mikä on kokoomuslaisten voiton todellinen vaikutus, sillä vaalihuuman jälkeen alkaa ankea valtuustoarki. Yhden asian liikkeellä voi olla vaikeaa ympätä yrittäjäteemaansa esimerkiksi kunnan yrityspolitiikan käsittelyyn, eivätkä vanhat ryhmät välttämättä ole halukkaita yhteistyöhön uusien tulokkaiden kanssa.
Ehkä vasta ensi eduskuntavaalit osoittavat, jääkö kokoomus karismaattisine puheenjohtajineen vain tähdenlennoksi, vai lyökö se itsensä lopullisesti läpi. Sitä moni pelkää.
Lehden haastattelema Terävä Nuori Oppinut Humanisti arvioikin, että parasta olisi mahdollisimman nopeasti leimata kokoomuslaisten äänestäjät tyhmiksi ja heidän äänestämänsä ehdokkaat perseääliöiksi, koska se lujittaa uskoa demokraattiseen järjestelmään ja on tehokkain tapa leikata kokoomuksen kannatusta tulevissa vaaleissa. Tähän hän kehottaa käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja, etenkin Yleisradion veteliä keskusteluohjelmia klo 21.00 alkaen.
“Toivoa sopii, ettei ensi kerralla kansa enää äänestä väärin”, Oppinut Humanisti analysoi.
meiltä on kysytty, miksi tilaaminen olisi muka irtonumeromyyntiä parempi tapa turvata Aikakaus-Lehden finanssit. Selitys löytyy Suomen laista. Irtonumeroita nimittäin verotetaan enemmän kuin tilattuja lehtiä.
Irtonumeromyynnin arvonlisävero on 22 prosenttia, kun taas riittävän pitkäksi aikaa tehdyn aikakauslehden tilauksen alv on 0 prosenttia. Selitys on kuulemma jotain sen suuntaista kuin että sananvapauden tukeminen ja muuta vastaavaa.
Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa, että tilatusta lehdestä jää tekijöille enemmän rahaa kuin irtonumerosta. Samasta syystä emme järjestä nettisivujen kautta irtonumeromyyntiä, etenkin kun lisätään siihen Itellan osuus, laskujen käsittelystä koituva vaiva ja pankin nappaama provisio. Sama synkkä salaisuus toimii kaikkien lehtien kanssa – sen takia teistä halutaan kestotilaajia.
PS: Jos joku lehdettä jäänyt ennakkotilaaja nyt miettii, että eihän tuollaisiin kädettömiin apinoihin voi luottaa, niin olen samaa mieltä. Oletettavasti postitus sujuu hiukkasen paremmin, kun homma hoidetaan automatisoidusti painossa, eikä printtaamalla tarra-arkkeja ja liimaamalla osoitelappuja käsin lehtien selkämyksiin. Tämä ikään kuin selvennyksenä.
Tässä päivän luukku:

kauan odotettu päivä on saapunut: Aikakaus-Lehden voi tilata vaikka heti. Kuten olemme aiemminkin todenneet, lehti
Kysytte nyt kenties kolmea asiaa: miksei Aikakaus-Lehteä voi ostaa irtonumeroina, miksi se on noin saatanan kallis ja miksi tarjolla on vain kestotilaus. Vastaukset ovat yksinkertaisia.
Irtonumeromyyntiä organisoidaan parhaillaan suurimpiin kaupunkeihin. Ainakin Helsinki, Turku, Jyväskylä, Joensuu ja Mikkeli saanevat myyntipisteen. Kerromme lisää, kun tiedämme lisää.
Toisekseen sana tilauksen hinnoittelusta. Koska Aikakaus-Lehdessä on varsin vähänlaisesti mainoksia, se elää ja kuolee tilaajiensa varassa. Hinta saattaa tuntua korkealta, mutta koska Aatos Erkko ei ole vieläkään ostanut Lehteä, jää meille vähänlaisesti muita rahoitusmalleja.
Kolmennekseen: paras tapa varmistaa Aikakaus-Lehden selviytyminen on tilata se, koska vain niin meille jää rahaa myös tulevien numeroiden tekemiseen. Lehti syntyi ilmaisena internet-julkaisuna ja sellaisena se myös pysyy. Aikakaus-Lehteä voi siis ajatella ylimääräisenä palveluna tai tapana osoittaa kiitollisuutta meille tekijöille. Missään tapauksessa se ei tule korvaamaan Lehteä, sillä siinä ei ole mitään tolkkua.
Odotamme innolla kommenttejanne kaikkien aikojen ensimmäisestä Aikakaus-Lehdestä. Emme lupaa vastata niihin emmekä lupaa totella niitä, mutta mikäli haluaisimme tehdä tätä vain itsellemme, löytyisi siihen varmasti parempiakin tapoja kuin painaa puujalkavitsejä paperille.
Myyntipuheen lopuksi paljastamme kannesta hieman lisää:

Siinä missä miesten junaleikkejä päätettiin vaikeuttaa, äänestettiin kuitenkin myös tosi ison junaradan puolesta, niin että kohta ne homot voi vielä lähteä junalla jonnekin ihan muualle.
(Jutun kansalaistoimitti Fabian Salo.)
Hyvät Lehden lukijat,
maailman ensimmäisen Aikakaus-Lehden ennakkotilaajat saavat pian postissa uutuuttaan kimaltelevan, 52-sivuisen ja yksilöllisesti signeeratun lehden. Logistiikkapäällikkö kantoi tänään Itellan toimipisteeseen noin 300 lehteä, mikä tarkoittaa, että vajaat 200 ennakkotilaajaa ei ole vieläkään ilmoittanut postiosoitettaan meille.
Mikäli siis itellooni ei ole tuonut lämpimäisiä vielä ensi tiistainakaan, kirjoittakaa sähköpostia osoitteeseen lehti@samizdat.info ja mainitkaa siinä Fundable-keräyksessä käyttämänne sähköpostiosoite sekä osoite, johon lehti toimitetaan.
* * *
Hyvät Lehden ystävät,
sanoimme paperituotteen saavan laajan jakelun Lehtipisteen kautta. Kuitenkin on käynyt niin, että markkinatalouttamme hallitsevat nimettömät voimat haluavat rajoittaa sananvapauden toteutumista, eikä Aikakaus-Lehden ensimmäistä numeroa siis saada markettijakeluun.
On myös mahdollista, että logistiikkapäällikkö oletti irtonumeromyynnin olevan läpihuutojuttu, jonka saa järjestettyä muutaman viikon varoitusajalla ja huomasi vasta viime tingassa, että ei se ihan niin toimi.
* * *
Hyvät pyramidihuijaukseemme osallistumatta jättäneet,
pyrimme järjestämään lehteä myyntiin suurimmille paikkakunnille. Ilmoitamme myyntipisteistä sitä mukaa, kun niitä varmistuu. Mikäli sinulla on suhteita sopivaan kauppiaaseen (baari, kirjakauppa, mitä näitä nyt on), vinkkaa siitä toki meille sähköpostilla.
* * *
Hyvät maksavat asiakkaat,
epätietoisuuden liennyttämiseksi paljastamme seuraavien päivien aikana vähitellen ensimmäisen Aikakaus-Lehden kannen. Tässä ensimmäinen maistiainen.
