Kategoriat
Kotimaa

Iltapäivälehdet eivät halunneet kirjoittaa ruman tytön surmasta

(TORNIO) Pieni Haureenalan kylä Tornion kupeessa on hiljainen. Kyläläiset ovat yhä syvästi järkyttyneitä kolme viikkoa sitten sattuneesta henkirikoksesta, jossa tuntematon hyökkääjä surmasi paikallisen 15-vuotiaan moukarinheittäjälupauksen Gertrud Anhisen.
Järkytystä lisää se, etteivät iltapäivälehdet ole halunneet kirjoittaa tapauksesta ”sitä pakollista kahta palstaa ja tuhatta merkkiä enempää”. Syyksi on vahvistumassa Lehden mukaan se, että Anhinen ei vastaa nykyisiä kauneusihanteita, eli hän oli iltapäivälehtien mielestä 150-senttisenä, noin 120-kiloisena ja pahasti akneisena ”susiruma”.
Anhisesta ei tiettävästi ollut yhtään painokelpoiseksi käypää valokuvaa, joten jutun seuranta on loppunut täysin.
”Eihän sellainen suohirviö lehden kannessa herätä mitään sympatioita. Kuka semmoisen lehden menisi ostamaan?” hämmästeltiin Iltalehdestä ja Ilta-Sanomista yhteen ääneen.
Nimettöminä pysytelleet lähteet huomauttivat, että toisin kuin sanomalehdet, iltapäivälehti on joka päivä myytävä erikseen, joten sisällössä on panostettava siihen, mikä myy.
”Niin, no, seksi”, selvennettiin toimituksista.
Sillä välin Billy Pilgrim on joutunut ajassa irralleen.

Read previous post:
Sähkeitä sunnuntailta

Maailmanloppusijoituspaikaksi valittu Megiddo -- Hallitus on valinnut maailmanloppusijoituspaikaksi idyllisen Megiddon niityn Israelissa. "Ihan kiva, joskin aika perinteinen", kommentoi Antikristus valintaa....

Close