Tarkoituksenamme on moniäänisyyden tukeminen, työntekijöiden riistäminen sekä mainostulojen lisääminen. Lisää päivänpolttava kansalaisjournalistinen tuotoksesi tälle sivulle, ja saatat saada mainetta ja kunniaa (mutta et rahaa).
Lukijat saavat itse vaikuttaa interaktiivisen prosessin kautta dynaamis-proaktiivisesti siihen, mitkä merkinnät he haluaisivat nostettaviksi etusivuille. Tämä tapahtuu klikkaamalla peukaloikonia. Mikäli jaksamme, nostamme parhaita tuotoksia silloin tällöin näkyville etusivullemme. Sen suurempaa kunniaa et varmaan voisi kuvitella, ethän?
Ja siis tulihan selväksi, että rahaa tästä ei tipu senttiäkään?
Ohjeita
kansalaisjournalistille
- Muista, että oikeiden toimittajien jutuissa on otsikko
- Muista, että oikeiden toimittajien jutuissa haasteltavien sitaatit on sijoitettu lainausmerkkien sisään ja kursivoitu
- Muista, että et saa tästä rahaa
Onnea! Olet nyt valmis kansalaisjournalisti.
Arkistosta löytyvät kaikki julkaistut kansalaisjournalistiset jutut.

Suomen katastrofi avannut kansainväliset avustushanat
(HALIPUHELIN) Yksistään Helsingissä 10000 juntin pelätään hautautuneen epätoivoon Suomen jääkiekkojoukkueen romahdettua Kanadassa illalla suomen aikaa. Punaisen ristin tiedottaja Kalle Löövin mukaan kansainvälisen median huomio onkin siirtynyt Kiinan ja Myanmarin vähäisemmistä ongelmista Suomeen.
Esimerkiksi Beninin valtio on tapauksen johdosta pitämässään kriisikokouksessa päättänyt nostaa kehitysapunsa 0.7% bruttokansantuotteestaan ja ohjata koko summan suomalaisen jääkiekkoilun tukemiseen. Rahat käytetään kolmeen erkka-rullaan sekä huonosti istuvaan pikkutakkiin.
Yhdysvaltain senaatti on päättänyt lähettää Suomenlahdelle merijalkaväen 120000 miehen joukko-osaston höntsäämään. “Suomi on jääkiekon kehitysmaa”, kertoi rivisotilas George Bush salaisessa tukikohdassa jossain täällä.
Maailmalla nostetaan syytteitä taistelijoiden värväämisestä Irakiin
(HAAG) Ranskan asettaman esimerkin myötä ovat lukuisat valtiot ympäri maailmaa ryhtyneet nostamaan syytteitä Irakiin taistelijoita värvänneitä vastaan. Alkuvaiheessa syytteitä ovat nostamassa ainakin Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Etelä-Korea.
“Syytteiden nostamista harkittiin jo aiemmin mutta vasta näiden [Ranskan tuomioiden] myötä saatiin varmuus lakitoimien tehokkuudesta”, toteaa Yhdysvaltain oikeusministeri Michael B. Mukasey. Britannian oikeuskansleri Jack Straw tukee Yhdysvaltojen kantaa:
“Nyt on aika tuoda Irakin väkivaltaisuuksia ruokkineet tahot vastuuseen teoistaan.”
Yksin Yhdysvalloissa arvioidaan syytteitä nostettavan tuhansia henkilöitä vastaan. “Tiedämme keitä nämä värvääjät ovat ja heidän päivänsä ovat luetut”, Mukasey toteaa. Hän jatkaa:
“Heidän organisaationsa kokee todella kovan kolauksen värvääjien joutuessa oikeuden eteen.”
Mukasey nimeää lakitoimien pääkohteeksi David Petraeuksen johtaman Halukkaiden Koalition värvääjät. Koalition vastuulle lasketaan suuri osa Irakin ihmisuhreista.
Bin Ladenin uusin sinkku heti listakärkeen!
(SHEIKH-AL-HASSAN) Osama Bin Laden singahti uudella singlelohkaisullaan ‘Kuolema Israelille’ heti sen ilmestyttyä perjantaina CIA:n Most Wanted -listan ykköseksi. Miehen levy-yhtiö NWO Records kuvailee tiedotteessaan rap-biisin kuulostavan Bin Ladenilta. “Joo, samalta äijältä kuulostaa kuin ennenkin, ehkä hieman semmosta tummempaa Barry White -influenssia on siinä kuultavissa.”
Bin Ladenin uutta videota odotellaan julkaistavaksi viimeistään joulumarkkinoille. Faneille lupaillaan ihan uutta Bin Ladenia eli stailausta lienee luvassa. “On muuten niin eri näköinen Osama, ettei äitinsäkään tunnistais!” kuvailee sisäpiirin lähde Osaman kameleonttimaista muuntautumiskykyä.
Lukuisista pyynnöistä huolimatta Bin Laden ei edelleenkään ole suostunut live-keikoille, vaikka promokeikasta jalkapallon EM-kisoissa Sveitsissä ja Itävallassa onkin huhuttu. Bin Ladenin pyrotekninen lavashow jättäisi huhujen mukaan varjoonsa jopa Lordin. Suomen kesäfestareilla Osamaa tuskin kuitenkaan nähdään. “Ei meillä sellaisia palkkioita oo varaa maksaa, kun ei olla mitään öljysheikkejä”, sanoo Sunnirockin toimitusjohtaja Abdullah Mämmi.
Max Mosleyn seksiskandaali laajenee - epäilty sosiaalidemokraattisesta kiihoituksesta
F1-pomo Max Mosleyn uskottavuus koki tänään entistä kovemman kolauksen, kun tiedotusvälineet saivat käsiinsä uusimman hänen sessioistaan kuvatun videon.
Videolla Mosley esiintyy muutaman prostituoidun seurassa, joista yksi piiskaa ryysyihin puettuja Mosleyta ja muita naisia, ja latelee mm. suomenkielisiä siteerauksia toimeentulotukisäädöksistä. Kyynelehtivä Mosley ojentelee tiliotteita ja vuokrakuitteja, mutta domina sanoo hänen kuitenkin vain juovan kaiken ja sylkee hänen päälleen. Videon lopussa domina antaa kerjäävälle Mosleylle almun ja pakottaa hänet kiittämään siitä Karl Marxia.
Suomessa kohuvideoon on reagoitu tyrmistyksellä.
“Tämä on mautonta. Aivan ehdottoman mautonta”, puuskahtaa Ben Zyscowicz (cock.), ja jatkaa tuohtuneena: “Valistuneet piirit EU-parlamentissa ovat jo vuosia ajaneet direktiivejä, jotka kieltäisivät tällaisen sosiaalidemokratian ihannoinnin ja sillä kiihoittamisen. Uskoisin tämän jälkeen paatuneimmankin kepulaisen näkevän, mistä on kyse. KRP:n filtteriin tuollainen.”
Myös toinen Kokoomuksen reittä lähellä oleva taho pakotti meidät julkaisemaan hänenkin kommenttinsa: “No joo, mä kyllä tykkäsin enemmän siitä edellisen videon arjalaismeiningistä.”
Viisi huomioitavaa asiaa vuoden 2008 Euroviisuista
(BELGRAD) Suomen 2007 kisajärjestelyt, Jaana Pelkonen, Lordi, seksuaalinen miesvähemmistö ja pyrotekniikka.
“Kovia tilanteita” kokeneille sotilaille jälkihoitoa
(MIKKELI) Rovaniemellä tapahtunut tragedia on asettanut Suomen Puolustusvoimille paineita järjestää jälkihoitoa kriisitilanteissa mukana olleille sotilaille. Jälkihoitoa harkitaan annettavan takautuvana.
Puolustusvoimien mukaan jälkihoitoa tarvitsevia sotilaita on todella paljon. Puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Majuri Jorma Majuri arvioi tilannetta seuraavasti:
“Kovia tilanteita kokeneita sotilaita on Suomessa paljon. Suomi on osallistunut moniin vaikeisiin operaatioihin.”
Jälkihoitoon takautuvasti määrätty Jalmari Viitala kommentoi omia kokemuksiaan:
“Aluksi ammuttiin ryssiä, sitten pitikin jo lähtä saksalaisten perään.”
Jälkihoitoa on pidetty tarpeellisena kaikille “kovassa tilanteessa” olleille sotilaille. Omia kokemuksiaan Viitala väheksyy:
“Pistimellä löi ryssä, vaan ei mennyt sarkatakista läpi. Laskin pikakiväärillä lippaan siihen.”
Asiantuntijat: Vapaavuori on väärällä puolella
(NORDEA) Helvetin monet asiantuntijat ovat eri mieltä asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok) kanssa Vihdin Ideaparkin laillisuudesta.
Vapaavuori on arvioinut, että jättimäisen kauppakeskuksen sijoittaminen sattumanvaraiseen metsikköön, joka pitäisi kaavoittaa kokonaan uusiksi olisi helvetin typerä ratkaisu. Samaa mieltä ovat myös monet, jotka eivät verorahojen käytöstä päätä ja jotka voivat pitää turpansa kiinni. Hallituksen sisältä löytyy kuitenkin kulttuuri-ihmisiä (rasv.) jotka maalaavat säännöllisesti tauluja Sukarin makuuhuoneen seinälle.
“Kyllä se vain näin on että päätös Vihdin maakuntakaavoituksesta osaksi Lounais-Helsinkiä tehtiin jo syksyllä 2006″, murahti shekkiä lunastamassa ollut Suomen neutraalin edustuksellisen demokratian jehu, Vanhasen Masa.
Myös liikepaikkakaavoituksen asiantuntijat nyökkäilivät tahtiin Vanhasen taustalla.
“Koitettiin kyllä sanoa ettei näissä hommissa kannata säästellä, Vapaavuorenkaan vertaa”, myötäili eräs jos toinenkin.
“Ei ole testattu, onko Vihdin Ideapark lainvastainen enää sen jälkeen, jos lakeja muutetaan”, sanoo hyvävelineuvos Jorma Mahti. Mahti sanoo tuntevansa poliittisen pelikentän kun omat taskunsa ja on usean alan asiantuntija.
Samaa mieltä on myös Kivi-, paperi- ja saksiliiton alierikoispäällikkö Kuka Vulva. “Se täytyy selvittää.”
Kysymykseen ympäristöasioista ja valtakunnallisen alueidenkäytön tavoitteiden uusiksi linjaamisesta Mahti vastaa sattumanvaraisella pätkällä Keskustan puolueohjelmasta.
“Hipit ja viherpiipertäjät eivät varsinaisesti ole se ryhmä, joka täyttää kassoissa olevia budjettivajeita”, Mahti summaa silmää iskien.
Meksikon poliisi vaatii isompia aseita
(CALIGULA) Meksikon poliisi tarvitsee isompia aseita huumejengien vastaisessa taistelussa, sanoi poliisipäällikkö Hesus El Diablo Cohones keskiviikkona.
Kannanoton laukaisivat viimeaikaiset tapahtumat Pohjois-Meksikossa. Useat meksikolaiset poliisit ovat peloissaan kieltäytyneet taisteluista huumejengejä vastaan. “Eihän sitä nyt voi näyttäytyä kaduilla jonkun pienen pistoolin kanssa kun huumeparoneilla on konekivääreitä käytössä. Sitä ihan tuntee miten miehuus ryömii jonnekin piiloon. Naisetkin nauraa.” totesi rivipoliisi Manu el Estefan poliisiaseman kahvipöydän äärestä kotoaan tuomaa haulikkoa kiilottaen.
“Kyllähän se nyt pistää ihan vastaansanomattomasti vituttamaan että noilla huumejengeillä on isommat kuin meillä” jatkoi poliisipäällikkö vaahtoamistaan. “Kyllä meidänkin pitäisi saada käyttöömme kunnon tykit: konekivääreitä, sinkoja, isoja viidakkoveitsiä ja tankkeja. Koita tässä nyt työnsä tehdä kun pitää miehuutensakin puolesta pelätä.”
Kansainvälisten raporttien mukaan tilanne näkyy jo selvänä piikinä isojen ja nopeiden autojen myynnissä.
“Kyllä sitä nyt vapaassa maassa pitää voida aseita omistaa ihan niin paljon ku huvittaa”, toteaa kadulta kiinni saatu Kansan Mielipide kotosuomessa, ja kaikkia kiinnostaa ihan vitusti.
Eduskunnan lahjontaskandaali syvenee
(SYLTTYTEHTAANKATU) Suurinta osaa äänestysikäisistä suomalaisista epäillään kansanedustajan lahjonnasta ja kansanedustajia lahjuksen vastaanottamisesta, tiedottaa keskusrikospoliisi. KRP:n tiedottajan Armas Julkurin mukaan mahdolliset rikokset ovat tapahtuneet keväällä 2007.
“Maaliskuussa 2007 sadoille kansanedustajaehdokkaille on annettu sellaista tukea, jota ei voida varmuudelle pitää vastikkeettomana“, taustoittaa Julkuri tutkimuksia. “Alustavissa kuulusteluissa saatujen tunnustusten mukaan ihmiset ovat äänestäneet sellaisia ehdokkaita, jotka ovat luvanneet edistää heidän tavoitteitaan ja mielipiteitään eduskunnassa, mikäli tulevat valituiksi.”
Verho kansanedustajien lahjomattomuuden edestä alkoi revetä pari viikkoa sitten, kun selvisi, että useat kansanedustajat ovat pimittäneet vaalirahoitusilmoituksistaan yrityksiltä ja yhdistyksiltä saamiaan avustuksia. Tähän saakka on yleisesti uskottu, että vaalikampanjat pyörivät pelkällä hyvällä tahdolla ja vilpittömällä vaikuttamisen halulla. Kansan keskuudessa epäilystä herättää erityisesti se, että eniten rahaa kampanjoihin ovat lahjoittaneet ne, joilla on eniten rahaa.
Lahjontaskandaali ei jää välttämättä viimeiseksi eduskunnan ja kansanedustajien uskottavuutta koettelevaksi kohuksi, KRP:ssä uumoillaan.
“Jutun tutkinnassa on esitetty väitteitä, joiden mukaan suurin osa kansanedustajista - ellei jopa kaikki - kuuluu johonkin poliittiseen puolueeseen. Väitteet ovat omiaan rapauttamaan kansalaisten uskoa edustuslaitoksen riippumattomuuteen ja ne täytyy tutkia tarkkaan. On jopa väitetty, että näiden puolueiden ryhmittymät päättävät ennalta kantansa lähes jokaiseen eduskunnan täysistunnossa käsiteltävään asiaan ja yksittäisen kansanedustajan on sanktioiden uhalla mukauduttava ryhmän mielipiteeseen“, valaisee tiedottaja Julkuri tutkinnan uskomatonta käännettä.
Tutkimus: Kukaan ei ajattele lapsia
(IDEAPARK) Tiedemaailma pidätteli tänään haukotustaan, kun suomalainen tutkijaryhmä julkisti käänteentekevän kyselytutkimuksensa, jonka tulokset vastaavat ihmismieltä jo sen aamuhämärästä askarruttaneeseen kysymykseen: “Mutta ajatteleeko kukaan lapsia?”
Tutkijoiden vastaus oli selkeä: “Eipä juuri kukaan”, summasi tutkimusryhmää johtanut arkkiatri Arvo Mengele. “Suurimmalle osalle vastaajista lapset olivat hivenen yleisempiä ajatusten aiheita kuin Gilgamesh-eepoksen yhteydet Vanhan Testamentin myytteihin tai Windows 3.11:n hyvät puolet, mutta jäivät selkeästi jälkeen siilien parittelutavoista ja siitä, muistinko vetää housut jalkaan.”
“Silloinkin kun lapsia ajateltiin, kuvasti ajatus yleensä inhoa, vitutusta tai paniikkia. Repeilevät kondomit vaikuttivat erittäin tehokkaalta keinolta saada ihmiset ajattelemaan lapsia”, Mengele huomautti.
Haastateltujen joukosta profiloitui kuitenkin selkeästi yksi ryhmä, joka ajatteli lapsia usein. “Oli ilahduttavaa huomata, että pienet tytöt ja pojat olivat jatkuvasti eräiden yli nelikymppisten mieshenkilöiden mielessä”, kertoi kiintiönaistutkija Lolita Pallinkoski. “Osa näistä normien kahleet hylänneistä jannuista ja jammuista piti myös keskenään tiivistä yhteyttä mm. jakaen ottamiaan valokuvia tai tekemällä ryhmämatkoja Kaakkois-Aasiaan. Tällainen verkostoituminen valaa uskoa ns. Web 2.0:n suomiin mahdollisuuksiin syrjäytymisen torjunnassa.”
Yleisönosastoilla tietoon reagoitiin nopeasti ja voimakkaasti. “Nollatutkimusta ja itsestäänselvyyksiä, ynnynnyyy!” itki nimimerkki Lapsissa on tulevaisuus. “Mutta ajatteleeko kukaan sotiemme veteraaneja?” peesasi nimimerkki Kollaa kestää.
Sivut: « 1 … 6 7 [8] 9 10 … 24 » Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>