Arkisto

Osastot

25.08.2005: Arkisto

Lehti vuonna 325: Pyhä Kolminaisuus puhuttaa konsiiliväkeä

(NIKEA) Kolminaisuusoppi puhuttaa kristikuntaa Nikeassa koko viikon ajan. Keisari Konstantinuksen koolle kutsuma konsiili aloitti varhain tänä aamuna pohtimaan määritelmää ilmiölle, joka tulee olemaan tärkeimpiä vedenjakajia määriteltäessä uskontoja kristillisiksi tai ei-kristillisiksi.

Tärkein kiistakapula on kysymys siitä, ovatko pyhän kolminaisuuden osat samaa olemusta vai irrallisia olentoja. Kiista ruumiillistuu tavallaan profeetta Areioksessa, joka on opettanut seuraajilleen että SDP, Keskusta ja Kokoomus ovat ovat itse asiassa toisistaan erillisiä ilmiöitä.

Samaa olemusta
ja ainesta

Areiolainen käsitys ei kuitenkaan saa suurta tukea empiirisen todistusaineiston taholta. Monien oppineiden mukaan olisi hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta todistaa että kolmella suurimmalla puolueella olisi minkäänlaista elimellistä eroa rakenteessaan, tavoitteissaan tai toimissaan. Tähän mennessä kukaan ei moiseen olekaan pystynyt.

Vaikuttaakin siltä, että myös Nikean konsiilin johtopäätökseksi jää kaikista yrityksistä huolimatta se, että SDP, Kokoomus ja Keskusta ovat samaa olemusta ja samaa ainesta. Ne ovat näin ollen jakamaton olento, johon ei myöskään voida lisätä muuta, kuin Ruotsalainen Kansanpuolue ja hätätilassa Kristillisdemokraatti tai pari. Johtopäätökset vahvistettaneen myöhemmin Konstantinopolissa.

26.04.2005: Arkisto

Lehti ilmoisna ikinä: Pohjolan veriteon taustalla “huono palvelu”

Pohjolan hääpitojen eilisen veriteon taustalla oli ilmeisesti juhlien kuokkavieraan omasta mielestään saama huono kohtelu. Poliisin mukaan alkoholilla ei kuitenkaan juuri ollut osaa tapahtumien kulussa.

Tuop’ on lieto Lemminkäinen, poika, veitikkä verevä, heti kun tuli tupahan, astui keskilattialle: silta liekkui lehmuksinen, tupa kuusinen kumahti. Siitä siirtihen ylemmä, pyörähtihe pöyän päähän; istuihe rahin nenähän, petäjäisen penkin päähän: rahi vastahan rasahti, petäjäinen penkki notkui.

Tyttö pieni, tyhjä lapsi, pahin astian pesijä, lusikkojen luutustaja, kapustojen kaapustaja pani keittoa patahan: luut lihoista, päät kaloista, vanhat naatit naurihista, kuoret leivistä kovista. Toi siitä olutta tuopin, kannun kaljoa pahinta juoa lieto Lemminkäisen, appoa halun-alaisen. Lemminkäinen, lieto poika, katsoi tuosta tuoppihinsa: toukka on tuopin pohjukassa, käärmehiä keskimailla; äärillä maot mateli, sisiliskot liuahteli.

Juhlien isäntä
myös aseistettu

Otti miekan, riisui rauan, tempasi tuliteräisen huotrasta huveksisesta, vyöstä vennon-selkäisestä. Mittelivät, katselivat noien miekkojen pituutta: olipa pikkuista pitempi miekka Pohjolan isännän, yhtä kynnen mustukaista, puolta sormuen niveltä.

Tuop’ on lieto Lemminkäinen siinä lyöä silpahutti, iski miestä miekallansa, kavahutti kalvallansa. Löip’ on kerran luimahutti: laski pään on päältä olka, kallon kaulalta sivalti; vei kuin naatin naurihista tahikka tähkän olesta, evän kaikesta kalasta. Päähyt pyörähti pihalle, miehen kallo kartanolle, kuni nuolen noutaessa puusta koppelo putosi.

Verityön tekijä
yhä karkuteillä

Jo aika tosin tulevi, päivä liitolle lipuvi, toki käypi tuskemmaksi, läylemmäksi lankeavi asuskella Ahti poian, Lemminkäisen leyhytellä noissa Pohjolan pioissa, salajoukon juomingissa.

Jo nyt Ahti Saarelainen, itse lieto Lemminkäinen, pistäiksen on piilemähän, painaikse pakenemahan pimeästä Pohjolasta, sangasta Saran talosta. Tuossa lieto Lemminkäisen, tuon on Ahti Saarelaisen, täytyi toisiksi ruveta, piti muiksi muutellaita. Kokkona ylös kohosi, tahtoi nousta taivahalle: päivä poltti poskipäitä, kuuhut kulmia valaisi. Poliisi toivoo paon mahdollisten silminnäköijöiden ilmoittautuvan ensi tilassa.

24.03.2005: Arkisto

Lehti 1972 vuotta sitten: Iskariotin kauppaa ei pureta

Jerusalemin käräjäoikeus päätti varhain tänä aamuna, ettei kalastaja Juudas Iskariot ole oikeutettu purkamaan paikallisten Fariseusten kanssa tekemäänsä kauppaa Jeesuksesta Kristuksesta. Iskariot myi aiemmin viikolla Jeesuksen fariseuksille kolmellakymmenellä hopearahalla. Iskariot vetosi oikeudessa siihen, että oli palauttanut rahat hetimiten. Oikeus katsoi kuitenkin, että kauppa oli sitova.

“Tästä on ehtinyt jo olla muitakin kuluja asianomaisille, että ei tätä kauppaa voida purkamaan ryhtyä. Kehottaisin kaikkia, jotka aikovat kenties uskonnollisen johtajansa kavaltaa, että ottavat hyvissä ajoin selvää näistä kauppalain kiemuroista, että missä oloissa voi tulla katumapäälle” selvitti tilannetta ylipappi Kaifas.

Jeesus itse kannatti kaupan purkamista edes lyhyeksi aikaa, omien sanojensa mukaan ” päästäkseen vetämään kuonoon sitä saatanan persreikää [Iskariot]“. Iskariotia itseään ei toistuvista yrityksistä huolimatta tavoitettu ajoissa kommentoimaan tilannetta.

14.03.2005: Arkisto

Lehden sähkeet 65 vuotta sitten

Neuvostoliittolaiset vapauttajat otettu riemulla vastaan Karjalassa - Viipurin, Käkisalmen ja Sortavalan kaupungeissa on innokkaasti kaadettu vanhan diktatuurin muistomerkkejä. Kaikilla Neuvostoliiton vapauttamilla alueilla on juhlittu yötä päivää, etenkin evakkoreutkueista on iloinen laulu kantautunut yli koko tienoon.

Stalin lupaa hyvinvointia ja demokratiaa kaikille vapautetuille alueille - Neuvostoliiton kunniakkaan armeijan vapauttamilla alueilla valmistaudutaan jo ensimmäisiin demokraattisiin vaaleihin pitkään toviin. Vaaleja varjostaa väkivallan uhka, mutta kansan syvien rivien uskotaan saapuvan uuurnille, kunhan alueille siirretään asutusta.

Lehti torjuu ehdottomasti opportunismisyytökset - “Pidämme kaikkia kollaboraattorivihjauksia mauttomina valheina” toteaa Lehden päätoimittaja. Lehden julkisuuteen laskeman tiedotteen mukaan se ei missään oloissa tule luopumaan journalistisesta lahjomattomuudestaan ja seisoo tukevasti itsenäisen Suomen asialla.

09.03.2005: Arkisto

Lehti 1123 vuotta sitten: Paavin tila heikkeni äkisti

(ROOMA) Roomalaiskatolisen kirkon pään, paavi Johannes VIII:n tila on heikentynyt dramaattisesti. Tilanteesta kertoi paavin tiedottaja kardinaali Teodor Torquemada varhain tänä aamuna. Paavin tila alkoi kardinaalin mukaan heiketä nopeasti sen jälkeen, kun joukko juonittelevia hovimiehiä oli edellisiltana myrkyttänyt hänet. Paavin tilannetta ei parantanut se, että hovimiehet myös löivät hänet kuoliaaksi nuijalla.

“Kyllä se oli tämä nuija, kun katkaisi kamelin selän. Noin kuvaannollisesti”, kuvaili Torquemada tapahtunutta.

Kyseessä on Lehden tietojen mukaan ensimmäinen kerta, kun Paavin tila heikkenee näin äkisti. Katolisen kirkon tiedotteen mukaan tapahtumista tullaan asianmukaisesti epäilemään useaa kymmentä henkeä, jotka kaikki tullaan vuorollaan surmaamaan mielikuvituksellisilla, vertauskuvallisilla tavoilla.

25.02.2005: Arkisto

Lehti 5000 vuotta sitten: Pyramidien ylitarjonta romautti asuntomarkkinat

(MEMFIS) Egyptin asuntomarkkinat ovat ajautuneet kriisiin halpojen pyramidien ylitarjonnan vuoksi. Niin sanottuja rintamamiespyramideja on rakennettu viimeisimmän sodan jälkeen sellaista vauhtia, että ostajia ei enää tahdo löytyä. Samalla neliöhinnat ovat tippuneet alhaisimmilleen kolmeentoista auringonkiertoon.

“Jumalauta, tässä oli rakennettaessa vielä jokinäköalalla Niilille, mutta nyt tuohon eteen on pykätty toistakymmentä pyramidia”, puhisi tuohtunut Ramses II. Yhä useampi on joutunut samalla kahden pyramidin loukkuun. Turms Kuolematon osti voimainsa tunnossa pientä laittoa kaivanneen rintamamiespyramidin, mutta nyt laskusuhdanteen myötä ostajat ovat kaikonneet. “Kyllä vituttaa”, sanoi Kuolematon.

Paljon närää ovat herättäneet myös pyramidien vuokraehdot, jonka mukaan asukkaiden on poistettava aivonsa ja sisäelimet sekä balsamoitava itsensä. Vuokralaisten keskusliiton mukaan ehdot ovat laittomat. “Ei voida olettaa, että joka kerta jaksaisi poistaa aivonsa nenän kautta ja säilöä ne sinetöityyn viiniruukkuun”, kommentoi Herpes Assyrialainen. Vuokralleantajien mukaan ehdoista ei voida joustaa, tai jumalat kostavat.

26.01.2005: Arkisto

Lehti 57 vuotta sitten: Kaikki naapurivaltiot julistivat sodan Israelille

YK- lähteet: “Ihan tuli yllätyksenä. Ei tätä olisi mitenkään voinut ennalta nähdä.”

(JERUSALEM) Brittijoukkojen poistuminen Israelin vast’ikään itsenäistyneeltä maaperältä aiheuttaa levottomuuksia luvatussa maassa. Brittijoukot poistuivat maasta eilen. Varhain tänä aamuna kaikki Israelin naapurivaltiot ja lisäksi Irak julistivat sodan uudelle naapurilleen. YK-lähteiden mukaan tämä tuli täytenä yllätyksenä.

“Ei, ei sitä kukaan arvannut, että näin voisi käydä. Kyllä meillä ihan sellainen kuva oli, että Jerusaleminkin jakaminen juutalaisten ja muslimien kesken sujuu ihan rauhallisissa merkeissä” kertovat syystäkin nimettömänä pysyttelevät YK-lähteet.

Vain lyhyt konflikti

YK:ssa uskotaan vakaasti, että kysymyksessä on vain lyhytaikainen konflikti ja että alue rauhoittuu pian. YK:n mukaan kaksi aluetta jakavaa uskonnollista ryhmää löytävät varmasti pian yhteisen sävelen, minkä jälkeen väkivaltaisuudet varmasti loppuvat täysin.

“Tämmöisiltä lastentaudeilta ei voitane välttyä, mutta kyllä me uskomme vakaasti, että Jerusalem rauhoittuu ihan pian” vakuuttelee YK:n ruotsalainen rauhanlähettiläs Folke Bernadotte.

10.01.2005: Arkisto

Lehden ohjelmatietoja 70 vuotta sitten: Ihan uuden lainen hupi sarja, jossa mukana neekeri

(HELSINKI) Yleisradio aloittaa huomenna lähettämään täysin uudentyyppistä radion hupailuohjelmaa. Tässä ohjelmassa joukko miehiä pyrkii puhelimitse hurmaamaan viehättävällä äänellä puhuvan naisen. Vähänpä miehet tietävät, että langan päässä onkin Afrikan neekeri.

Kaksitoistaosaisessa “Sekaisin neekeristä” -sarjassa seurataan kevään mittaan, kuinka miehet selviytyvät erilaisista tehtävistä ja kuinka he onnistuvat lepertelemään tavalliseksi naiseksi luulemalleen puhekumppanille. Yleisradion johdon mukaan luvassa on tuhdisti reheviä naurujakoko perheelle, etenkin viimeisessä osassa, jossa koko juoni kilpailijoille paljastetaan.

30.11.2004: Arkisto

Lehti 30.11.1939: “Voi vitun ryssät minkä teitte saatana!”

NEUVOSTOLIITTO EROTETTIIN KANSAINLIITOSTA. “NO VOI EI”, RYSSÄT SANOVAT.

(KOLLAA/RAATE/SUMMA/TAIPALE) Suomi on sodassa Neuvostoliiton kanssa. Varhain tänä aamuna ryssien tykit avasivat tulen Karjalan kannaksella ja puna-armeijan jalkaväki tunkeutui rajan yli monin paikoin. Suomen joukot ovat kuitenkin päättäväisesti torjuneet hyökkäykset kaikilla rintamilla.

Etulinjasta kantautuvien tietojen mukaan suomalaisjoukoilla ei ole kerrassaan mitään hätää. “Jos se [ryssä] päälle yrittää, niin lämmitetystä kasematista lasetetaan poikien kanssa päin näköä”, kertoo eräs suomalaistaistelija ilman vaatteita ja asetta.

Pääesikunnan mukaan suomalaisten hyvä varustautuminen on pitkälti edellisen hallituksen pääministerin A.K. Cajanderin ansiota. “Ihan perkeleesti kiitosta vaan siihen suuntaan”, esikunnasta sanotaan.

Kollaan niittomies,
valkoinen kuolema

Lehden saamien tietojen mukaan jokaista suomalaista sankarivainajaa kohti on tapettu kymmenkertainen määrä aron poikia. Kollaan rintamalla suomalaisen korpisoturin ruumiillistuma, tarkk’ampuja Simo Häyhä surmasi jo ennen puoltapäivää satakunta vihollista ampumalla ja toisen mokoman puukolla.

“Jätin passipaikkani hetkeksi ja lähdin poteroon haukkaamaan korviketta ja käpysoppaa. Ryssän partio käveli vastaan, joten niistin menemään kun kerran kohdalle osuivat”, vaatimaton soturi sanoo puukkoaan pyyhkien.

Armeijan ylipäällikkö Mannerheim lupasi hyökkääjälle vaikeita aikoja. “Syvä iskumme on, viha voittamaton. Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa, yks suuri on Suomen valta. Sen aatetta ei väkivoimat saa pois Pohjolan taivaan alta.”

Tänään muodostettuun uuteen hallitukseen salkuttomana ministerinä valittu J.K. Paasikivi oli ylipäällikön kanssa samaa mieltä. “Kotikontujen tienoita tervehtien tämä laulumme kaikukoon, yli peltojen, vetten ja tunturien aina Hangosta Petsamoon.”

Maailman katseet Suomessa

Koko maailma tukee Suomea taistelussamme ylivoimaista vihollista vastaan. Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta välittömästi hyökkäyksen jälkeen. Päätös järkytti Stalinia niin pahasti, että hän melkein lopetti sodan siihen paikkaan. “No voi ei. Vähänkö nyt harmittaa”, Stalin kommentoi. “Valkobandiittien linjat murskataan. Neuvostoliitto rakastaa rauhaa”, hän jatkoi.

Länsinaapurimme Ruotsi alkoi välittömästi ponnistella Suomen hyväksi. “Här lähtte vääränkokone ylijäämägranatti teidä kanon heti, kunhan vaan priset sovitan”, Ruotsin hallitus kertoo.

17.10.2004: Arkisto

Lehti 65 vuotta sitten: Neuvostoliiton ja Suomen suhteet lämpimät

(KREML) Neuvostoliiton ulkoasiain kansankomissaari Vjatseslav Molotov ei näe ongelmia Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa. Molotov painottaa, että maiden suhteet ovat ystävälliset ja lämpimät.

“Antakaa meille Karjalan kannas sekä Suomenlahdelta Hanko, Suursaari, Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari ja Koivisto tai liiskaamme teidät ja kuskaamme eloonjääneet Siperiaan”, Molotov tokaisee leppoisasti ja ojentaa valtioneuvos Paasikivelle lammasta neuvottelujen ruokatauolla.

“Neuvostoliitto jatkaa rauhan rakentamista naapurivaltioiden kanssa”, Molotov sanoo ja piirtelee kartalle rukseja Mainilan kylän kohdille.