Oikaisut

Osastot

04.08.2005: Oikaisut

Toimitus pahoittelee artikkelien tasoa

Lehden toimituskunta haluaa esittää syvimmät pahoittelunsa julkaistavien artikkelien tason mahdollisesta laskusta kuluvan kuun aikana. Toimitus juhlii ajalla 1.8.-31.8. erään toimittajansa nimipäivää kosteissa tunnelmissa, josta syystä taso voi joissain olosuhteissa laskea noin seitsemän millin höyläämiskorkeudelle ja ajoittain noin neljään senttilitraan viskiä on the rocks -lasissa.

Tästä huolimatta toimitus toivoo, että lehden vakituinen lukijakunta pysyisi jatkossakin neljässä aika-avaruuden ulottuvuudessa eikä rikkoisi termodynamiikan lakeja, jotta MM-kisojen turvallisuus tulisi varmistetuksi. Lisäksi pyydetään välttämään paksujen vaatteiden käyttöä ja johtojen kanniskelua poliisien lähettyvillä.

Takuumiesten puolesta,
August Elokuu

Kirjoittaja on descartesilaisittain

27.07.2005: Oikaisut

Oikaisuja tuleviin uutisiin

Lehdessä lähitulevaisuudessa julkaistaviin artikkeleihin pääsee livahtamaan pari harmillista painovirhettä.

Toisin kuin toimittajamme tulee kuulemaan, puolustusministeri Seppo Kääriäinen ei kehoita häntä kouraisemaan reippaasti haarovälistä eikä myöskään ehdota salaperäistä lemmenyötä “Kaarinan” kanssa. Lisäksi tulemme haluamaan tarkentaa kyseessä olleen leikkimielisen kisailun. Pahoittelemme.

Lisäksi tulemme käyttämään epätarkkoja määritelmiä jutussa, joka antaa ymmärtää erinäisten suomalaisten telealan yritysten toimitusjohtajien olevan hartiarakenteeltaan luisevia. Oikeampi luonnehdinta olisi stooma, neljä alastonta lähihoitajaa konttaamassa verhon takana ja huomattavan kokoinen siemennestetahra SL 300:n takapenkillä. Pahoittelemme.

Itsemme puolesta futuurissa pahoitellen,

Usko Kyykkä
HTTP/1.1 (emeritus)

14.07.2005: Oikaisut

Oikaisuja alkuviikon uutisiin

Toisin kuin tiistain numerossa virheellisesti väitetään, Olivier Suray ei suinkaan ole AC Allianssin valmentaja vaan toimitusjohtaja. Joskin toimitus puolustelee toimiaan sillä, että mielestämme Suray on yhtä lailla joukkueen valmentaja kuin Zhenyun Ye on suoraselkäinen liikemies tai Allianssin edelliset omistajat bisnesälyn jättiläisiä.

Lisäksi maanantain uutiseemme ‘Italialainen ruoka ei suomalaisten suosiossa’ oli lipsahtanut valitettava virhe. Tarkoituksemme oli tietenkin kirjoittaa ‘Ranskalainen ruoka ei suomalaisten suosiossa’. Lisäksi saamiemme tietojen mukaan Lehden toimittaja Juhani Urja on oikaissut matkallaan nurmikon poikki, Heimo Näätä puolestaan on oikaissut kravattinsa.

18.01.2005: Oikaisut

Lehden linjasta

Koska Lehden linjasta on viime päivinä esitetty julkisuudessa useita erilaisia näkemyksiä, lienee paikallaan esittää toimituksen virallinen mielipide mahdollisimman suorassa ja selkeässä muodossa. Ensinnäkin Lehden linja on kulkee asiakysymyksissä käsi kädessä Mannerheim-linjan kanssa. Milloin ristiriitoja ilmenee, pyritään niihin löytämään vastauksia poikkeamalla Maginot-linjalle ja tarvittaessa Paasikiven-Kekkosen linjalle. Milloin huomataan oltavan umpikujassa, kuljetaan kolmatta linjaa takaisin.

Milloin toimitus saa typerää palautetta, on toimituksen linjana keksiä ei-kovin-hauskoja sanaleikkejä. Mikäli palaute tulee selvästi joltakulta ihan vitun tyhmältä, turvaudutaan kalembuureihin, jotka kuitenkin jätetään julkaisematta. Toivon vilpittömästi tämän vastaavan kaikkiin esitettyihin kysymyksiin, eikä enempään naapurin ulkorakennuksessa humalassa mesoamiseen ole tarvetta.

Toimituksen puolesta,
Juhani Urja
Pääluottamusmies

25.08.2004: Oikaisut

Kansan syvistä riveistä

Koska julkisuudessa on esitetty epäilyjä, ettei Lehti suhtautusi suopeasti ns. “yleisönosastokirjoitteluun” lienee paikallaan selventää välineemme kantaa asiaan. Yleisönosastot ovat eittämättä eräs ns. kansalaisjournalismin muoto, eikä kansalaisen oikeuteen “valita sutinsa ja sutenöörinsä”, kuten Tampereella vanha kansa sanoo jostain syystä tasaisin väliajoin, vaikka hyvin tietävät, että se kaikkia rasittaa tule puuttua näiden saunoessa.

Lehti on kuitenkin väline, jonka toimituskunta ei voi mitenkään olla vastuussa omista kirjoituksistaan, milloin niitä lainataan sytykkeeksi. Kokoamisen yhteydessä särkynyttä välineistöä ei näin ollen korvata, puuttuvia osia sen sijaan voi kysellä Veijolta.

Toivon, että tämä vastasi esitettyihin kysymyksiin, eikä enempiin härskeihin vitseihin ole tarvetta jumalanpalveluksen aikana.

Lehden toimituskunnan puolesta,
Juhani Urja
Pääluottamusmies, intiaanipäällikkö Istuva presidentti (Ph.D. D=11 [vahvasti emäksinen])

22.08.2004: Oikaisut

Kirosanoista ja Lehden linjasta

Koska toimitukseemme on useiden eri lukijoiden taholta otettu värikkäästi yhteyttä liittyen artikkeleissamme ajoittain ilmeneviin kirosanoihin ja muihin alatyyliin luettaviin ilmauksiin, lienee parasta selventää julkaisumme kantaa tähänkin kysymykseen.

Toimituslinjansa mukaisesti Lehti julkaisee vain täysin todenperäisiä ja moneen kertaa eri lähteistä varmistettuja uutisia. Sitaatit toistetaan juuri sellaisina, kuin haastateltavat ovat ne lausuneet, mitään lisäämättä tai muuntelematta. Jos joku haastateltavista katsoo aiheelliseksi tarttua kirosanoihin asiansa alleviivaamiseksi, emme kaihda niiden julkaisemista, toisin kuin kaksinaismoralistiset muut uutisvälineet. Saatana.

Sama pätee myös silloin, kun toimittajaa sattuu muuten vaan vituttamaan niin kovin, ettei muun ilmaisun käyttö ole luontevaa tai sopivaa välimerkkiä ei jostakin syystä keksitä.

Lehti kuitenkin tuntee vastuunsa perhejulkaisuna, jota myös perheen illiteraatit lukevat innolla, joten pyrimme jatkossa tarkkailemaan kirosanojen esiintymistä. Lisäksi lähitulevaisuudessa tapahtuvan lehtiuudistuksen myötä kokeilemme toimintamallia, jossa gynekologiset ilmaisut, kuten “vittu”, korvataan sanalla “puutarhaharava”, teologiset termit “saatana”, perkele” ja “jumalauta” sanoilla “kaivinkone”, “beigeen vivahtava” ja “kosmopoliittinen” ja eritesanat ilmauksella “Jari Sarasvuo”.

August Elokuu
Kirjoittaja on Lehden ulkomaanosaston esimies ja Kapteeni Haddockin kaveri.

11.08.2004: Oikaisut

Oikaisu horoskooppiin

Lehden viimeviikkoinen horoskooppi joutui painovirhepaholaisen kouriin. Teksti kuului “Kauris joutuu ottamaan vastuuta itsestään, mutta ei silti kannata vaipua epätoivoon, sillä tilanteesi tuo esiin monia tukijoita” ja “Jousimies uskaltautuu ottamaan vastuuta itsestään, ja se kannattaa, sillä olosuhteet nostattavat monia samanmielisiä”.

Tekstin olisi pitänyt kuulua “Kauris joutuu ottamaan vastuuta itsestään, mutta ei silti kannata vaipua epätoivoon, sillä tilanteesi tuo esiin monia tukijoita” ja “Jousimies uskaltautuu ottamaan vastuuta itsestään, ja se kannattaa, sillä olosuhteet nostattavat monia samanmielisiä”.

Pahoittelemme virhettä.

09.08.2004: Oikaisut

Taas kirjoitusvirheet kiusana

Kuten monet lukijamme ovat huomauttaneet, on yhteen oikaisuistamme päässyt livahtamaan mukaan pieniä kirjoitusvirheitä. Jonkin aikaa sitten julkaisemassamme oikaisussa mainittiin ohimennen, että “suuri Cthulhu” oli vaihtunut vahingossa muotoon puolustusvoimain komentaja “Juhani Kaskelotti”. Tarkoituksena oli kuitenkin luonnollisesti kirjoittaa “Jari Sarasvuo”, ei suinkaan “suuri Cthulhu”.

Toinen virhe sattui samassa oikaisussa väittäessämme, että “valtakunnansodittelija Kuhani Salonius” viittasi niin ikään suureen Cthulhuun. Kyseessä kuitenkin oli jälleen Jari Sarasvuo. Virheellinen oli myös muotoilu “kannustaa TT:tä”. Oikea muotoilu oli tietysti “pitäisi saada mainoksineen pois televisiosta ensi tilassa.” Lehti pahoittelee virheitä.

Lehden puolesta,
Juhani Urja
Kuvapalvelun päällikkö, Lehden pääluottamusmies

09.08.2004: Oikaisut

Kirjoitusvirheet kiusana

Kuten monet lukijamme ovat huomauttaneet, on kahteen jutuistamme päässyt livahtamaan mukaan pieni kirjoitusvirhe. Jonkin aikaa sitten julkaisemassamme jutussa mainittiin ohimennen puolustusvoimain komentaja “Juhani Kaskelotti”. Tarkoituksena oli kuitenkin luonnollisesti kirjoittaa “suuri Cthulhu”.

Toinen virhe sattui hieman myöhemmin väittäessämme, että “valtakunnansodittelija Kuhani Salonius” kannustaa TT:tä. Tarkoituksena oli niin ikään viitata suureen Cthulhuun. Lehti pahoittelee virheitä.

Lehden puolesta,
Juhani Urja
Kuvapalvelun päällikkö, Lehden pääluottamusmies

24.07.2004: Oikaisut

Suomalainen vastaa neljää alligaattoria

Koska Lehteen on tulvinut palautetta yleisöpalautteen muodossa, joissa ihmetellään, miksi mielestämme 40 kylmennyttä turkkilaista on ‘vain’ 40, lienee syytä selventää välineemme linjaa tässä asiassa. Haluamme huomauttaa, että Lehti noudattaa samaa linjausta uhrilukujen suhteen, kun muutkin Suomen johtavat mediat, mikä taas noudattelee JSN:n asiasta antamaa ohjeistusta.

Ohjeistus kuuluu siten, että uutisarvossa mitattuna 10 000 afrikkalaista vastaa tuhatta aasialaista tai muuta vaaleasta poikkeavaa ihonväriä, mikä vastaa sataa valkoista ei-kulttuurisesti läheisessä maassa, mikä vastaa kymmentä valkoista kulttuurisesti läheisessä maassa, mikä vastaa neljää alligaattoria, mikä vastaa yhtä suomalaista, jos sattuu olemaan tuttuja.

Tämän laskentakaavan pohjalta sovelletaan sitten teksteihin erilaisia lukumääriä attribuoivia termejä, kuten: ‘vain’, ‘jopa’, ‘peräti’, ’suurinpiirtein’, ’suunnilleen’, ‘noin’ ja ‘vitunko väliä niillä’. Joten tästä kaikesta voimme päätellä muun muassa että 40 turkkilaista on vain 40.

Tosin pahoittelemme syvästi, jos joku kuolleista sattui olemaan mukava.

August Elokuu

Kirjoittaja on Lehden ulkomaantoimituksen esimies