Ulkomaat
Osastot
(PAPUKAIJA) Irlannin hallitus on lähettänyt Venäjälle nootin, jossa se varoittaa maiden suhteiden olevan vaarassa viilentyä. Irlannin tuore pääministeri
Dustin The Turkey toteaa Venäjän rikkoneen valtioiden välisiä sanattomia sopimuksia nimittämällä
Dimitri Medvedevin presidentiksi.
“Me päätimme jo talvella asettaa sätkynuken edustajaksemme eurooppalaiseen perheeseen, joten on mautonta koettaa ratsastaa samalla tempulla”, pääministeri jyrähtää.
Medvedev on virkavalansa vannottuaan muun muassa nyökkäillyt, heilutellut käsivarsiaan ja tanssinut irtonaisesti ripaskaa.
(YANGON) Myanmarin, eli entisen Burman viikonloppuisen hirmumyrskyn kuolonuhrien määrä on kohonnut yli 22 tuhanteen. Kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan näistä viimeisimmät kuusi tuhatta ovat menettäneet henkensä pääasiassa pelastustöihin määrättyjen sotilaiden tulitettua väkijoukkoja aina tilaisuuden tullen. Myanmarin sotilashallinnon mukaan kuolonuhrien määrä saattaa vielä nousta.
Raivaustöihin ei vielä ole päästy myrskystä pahiten kärsineillä alueilla. Maan hallinto on kuitenkin ilmoittanut tekevänsä kaikkensa, että myös kansainvälisten avustusjärjestöjen työntekijät joutuvat ainakin harhaluotien kohteeksi. Hallitus on myös ilmoittanut teloittavansa kahdesta kolmeenkymmentä toisinajattelijaa kriisiapuna kotinsa menettäneille.
Myanmarissa on viikonlopun jäljiltä yhä kateissa yli 40 tuhatta ihmistä. Hallitus on kuitenkin tiukasti kieltänyt väitteet, että heitä kidutettaisiin salaisilla vankileireillä. Maan johtajan Than Shwen mukaan kadonneita ei kuitenkaan nähdä vapaudessa ennen kuin heidän osuutensa hirmumyrskyn puhkeamiseen ja jättiaallon iskeytymiseen Irrawaddyjoen suistoalueelle on selvitetty perin pohjin.
(SUURET SUOMALAISET KEIHÄSRETKET) Suomen koko mediakenttä ajautui varhain tiistaina totaaliseen kouristustilaan, kun kävi ilmi, että jokin näkökulma viikonlopun Malagan bussiturmasta olisi ehkä vielä käsittelemättä. Vahvistamattomien tietojen mukaan ainakin yksi paikallinen asukas olisi yhä haastattelematta.
Lehti, joka lähetti välittömästi sunnuntaina puolet toimituskunnastaan ja näiden kissat Espanjaan seuraamaan tilannetta, tavoitti kyseisen henkilön läheisessä Hijo de la Putan kylässä eilisiltana. Puuseppä Angelo Lopez Garcia Garcia Garcia kertoi, mitä hänen haluttiin kertovan.
“Ihan mitä vaan, ihan mitä vaan. Jättäkää jo meidät rauhaan, jooko?” Garcia Garcia Garcia sanoi pari tuntia talonsa edessä päivystäneelle toimittajallemme.
Loput Lehden toimituskunnasta on sijoitettu strategisiin asemiin lentokentille ja lomamatkalaisten talojen lähettyville, jotta yksikään turmasta toipuva ei pääsisi livahtamaan kotiinsa kommentoimatta tapausta.
Olalle taputuksia
Garcia Garcia Garcian tapausta lukuun ottamatta suomalaismedia on suomalaismedian mukaan hoitanut bussiturman uutisoinnin “aivan vitun hyvin, ei paremmin voisi olla”.
“Tärkeintä on se, että aivan kaikki kerrotaan ja aivan kaikki kuvataan ja myös julkaistaan. Journalismissa tärkeintä on hyvä matsku, ja nyt sitä riittää. Ai mikä eettinen harkinta? Missä pelaa?” pohti kännykkäkameran kanssa puskassa istunut toimittaja Aimo Skribentti.
“Tässä ei nyt ole ollenkaan kyse siitä, että haluttaisiin korjailla tsunamin aikaisia töppäyksiä, ei mitenkään. Kyllä tässä on ihan vankat journalistiset perusteet takana”, vakuutteli päätoimittaja Hannu Hyväveli ladellessaan sivuille uhrien lapsuudenkuvia ja kengännumeroita.
(VÄRITYSKIRJA)
Hillary Clinton on joutunut kiusalliseen tilanteeseen väritettyään 90-luvulla Bosnia-Hertsegovinaan tekemäänsä matkaa. Clinton väritti ruohikon punaiseksi ja taivaan vihreäksi. Runoja lausuneelle pikkutytölle hän väritti viikset ja sarvet.
Lentokentän katolle hän väritti kaksi sala-ampujaa, joista toisen keltaisella ja toisen mustalla. Aseen piippuun hän väritti sahalaitaisen kuplan, jossa luki “pam!”.
Uusimman gallupin mukaan noin puolet yhdysvaltalaisista uskoo, että Clinton on värittänyt Barack Obaman mustaksi voittaakseen vaalit.
(VITTU) Voi vitun vittu. Vitun vitun vitun vittusaatana. Perkeleen jumalauta vittu. Saatanan perkeleen helvetin vitun persehomo vitun vittu. Vittu. Viiiitttttuuuuuu. Vittu. Voi vittu. Ei saatana.
“Eihän siinä mitään että toimittaja tekee kuukausikaupalla työtä löytääkseen haastateltavan tai on hankkinut vuositolkulla taustatietoa tehdäkseen jutun. Tai on hankkinut pitkän koulutuksen ammattiinsa ja yrittää kaventuvien resurssien paineissa tehdä parhaansa. Tai on vuosikausia uurastanut saadakseen tärkeää tietoa kansalaisille. Kato: ootte vain tyhmiä runkkareita, ette te tajuu. Se riittää, että on justiinsa katsonut Titanicin ja kertoo siittä iltapäivälehdelle. Se on kato vittu Kansalaisjournalismia. Nii. Että vetäkää handuun kaikki muka-vitun-journalistit. Voi voi.Tähän teidän pitää pyrkiä, kato”, totesi palkintoraati, jota on syytä arvostaa aivan vitusti.
Vittu. Vitun vitun vitun vitun vitun vittu. VITTU. SAATANA. PERKELE. Mainitsinko jo perkeleen? VITTU.
(CUBA LIBRE) Kuuban johtajapeli revähti täysin avoimeksi tiistaina
Fidel Castron ilmoitettua luopuvansa presidentin tehtävästä. Asiantuntijoiden mukaan kandidaatteja pallille on useita, mutta ennakkosuosikkina pidetään
Fidel Castroa.
“Fidel Castro edustaisi jatkuvuutta mutta toisi silti mukanaan tarvittavia uudistuksia, jotka pitävät voimistuvan opposition tyytyväisenä”, arvioi Kuuba-asiantuntija Fidel Castro.
Muita julkisuudessa esiintyneitä nimiä presidentin tehtävään ovat olleet lähinnä vanhan kaartin puoluejyriin lukeutuva Fidel Castro, puolueen nuorisoliikkeen nouseviin kykyihin kuuluva Fidel Castro sekä eräänlaisena mustana hevosena ulkopuolelta peliin nostettu Fidel Castro.
Väistyvän presidentin ei uskota kokonaan luopuvan politiikasta, vaan asiantuntijat arvelevat hänen jäävän kulisseihin tavallaan harmaaksi Fidel Castroksi.
Muinainen hullu jumalolento Suuri Cthulhu ei ole toistaiseksi ilmoittanut halukkuudestaan tuhota Kuubaa ja koko Pohjois-Amerikkaa ja orjuuttaa niiden väestöä.
- Kosovo on noin kärpäsenpaskan kokoinen valtio keskellä Balkania, jossa asuu jonkin verran albaaneja ja pari serbiä, jotka eivät tahdo lähteä pois.
- Tärkeimmät vientituotteet ovat nationalistiset aatteet, rauhanturvaajien verovapaat Mersut ja serbit. Tuonti koostuu pääasiassa ulkomaisesta talousavusta ja rauhanturvaajista.
- Enemmistö asukkaista on muslimeja, mutta kalja maistuu silti.
(N’DJAMENA TARZAN BUNDOLO) Yhdysvaltain presidentti
George W. Bush painostaa Kenian poliittisen kriisin osapuolia nopeaan sovuntekoon. Bushin mielestä vallanjako olisi toimiva tie ulos kriisistä.
Lainsäädäntövallan Bush jakaisi Yhdysvaltain asettamalle väliaikaishallinnolle, josta tulee myöhemmin pysyvä, ja jonka johtoon nostettaisiin Paul Bremer. Toimeenpanovallan saisi Yhdysvaltain merijalkaväki ja tuomiovallan Yhdysvaltain sotaoikeuden alaisena toimivat sotilaslautakunnat. Myöhemmin olisi mahdollista siirtää osa valtaoikeuksista Itä-Intian kauppakomppanialle.
“Menkää kotiinne kinuskit, tää on meidän manner!” muistutti Bush ystäviämme kaukoidässä.
(LEGOLAND) Ääri-islamistien huumori on selvästi keskimääräistä hitaampaa, kertoo Tanskan poliisin tuore tutkimus. Tutkimuksen pohjalta on myös pidätetty neljä henkilöä Århusissa. Poliisin mukaan pidätetyt tajusivat viime viikolla Jyllands-Postenissa vuonna 2005 julkaistun kuvan huumoriarvon ja suunnittelivat vakavasti nauramista sille lähiaikoina.
“No siinä oltiin viime torstaina poikain kanssa tulossa kyliltä kotio, kun Ali hoksasi, että ei vittu, siinä kuvassahan pilkataan Muhammedia. Ja saman tien tunsimme, kuinka uskonnollista vakaumustamme kohti hyökätään”, eräs hidassyttöisistä kertoi poliisin kuulusteluissa.
Huumoria tutkineen Jyväskylän yliopiston nollatutkimusyksikön päivystävän dosentin Arthur Schopenhauerin mielestä tapaus ei ole mitenkään poikkeuksellinen, etenkään kun alkuperäinen vitsi oli sangen huono. Sinänsä Schopenhauer kannattaa uskonnon kritikointia huumorin keinoin, koska se lisää kyseenalaisten valtarakenteiden läpinäkyvyyttä.
“Monien ääri-islamistien mielestä on myös sopimatonta kertoa syyrialainen, iranilainen ja pakistanilainen -vitsejä muhárramin aikana, koska se johtaa epäsopiviin reaktioihin ramadánina.”
Tähän turha
otsikko
Islamilaisessa maailmassa on myös perinteitä nopeampaan käytännön huumoriin. Tästä mainio esimerkki on taannoinen afganistanilainen itsemurhapommittaja, joka kompastui portaissa ja räjäytti itsensä vahingossa.
“Nokkelaa ja hyvin hauskaa. Kolme ja puoli mattiapusta”, Schopenhauer arvioi.
(KANDAHAR) Yllätyskeikalle Afganistaniin saapuneet ulkopolitiikan kestotähdet, amerikkalainen
Condoleezza Rice ja brittiläinen
David Miliband, villitsivät yleisönsä show’ssaan Kandaharin kaupungissa.
“Onko hyvä pössisss! Onko hyvä meininkiii!” huudatti Rice monituhatpäistä yleisöä, joka koostui lähinnä lievästi vammautuneista ja totaalisen leipääntyneistä Nato-sotilaista.
Ricen ja Milibandin ohjelmisto koostui lähinnä vanhoista kestohiteistä kuten “Olemme voittamassa taistelun Taleban-liikettä vastaan“, “Tarvitsemme laajaa yhteistyötä ja kaikkien panosta” sekä “Muhammad Omar on runkkari“. Muutamat katsojat kuitenkin pettyivät siihen, ettei mukana ollut harvinaisempaa tuotantoa, kuten “Painutaan vittuun nyt täältä hei“.
Kaksikko konsertoi vielä Kabulissa ennen paluutaan kotimaahan. Luvassa on mahdollisesti vielä kuluvan kevään aikana uusi kokoelmalevy “Aina vaan samaa paskaa feat. Scorpions“.