Katolinen kirkko lisäsi myöhemmässä tiedotteessaan, että kaikille seksuaalisen hyväksikäytön uhreille tuli katolisen kirkon anteeksipyynnön jälkeen heti parempi mieli.
Paavi on osa katolinen kirkko -konsernia.
(Jutun kansalaistoimitti Q. Pullinen.)
Katolinen kirkko lisäsi myöhemmässä tiedotteessaan, että kaikille seksuaalisen hyväksikäytön uhreille tuli katolisen kirkon anteeksipyynnön jälkeen heti parempi mieli.
Paavi on osa katolinen kirkko -konsernia.
(Jutun kansalaistoimitti Q. Pullinen.)
Tissit - Iltapäivälehdet eivät huomennakaan aio kirjoittaa suomalaisten tai ulkomaalaisten julkkisten peniksistä, lehdistä kerrotaan. Luvassa ei myöskään ole hupaisaa lukijaäänestystä parhaasta pullottavasta housujenetumuksesta tai leveimmästä terskasta. Panna-verbin käyttö otsikoissa on myös edelleen pannassa, koska Suomi on muuttunut yhdeksi isoksi ala-asteeksi.
Minun kieli - Suomen kielestä aiotaan poistaa omistusliite verkkolehtien pyynnöstä, kertoo Kielitoimisto. Toimiston mukaan possessiivisuffiksi siirretään eläkkeelle käytön puutteen vuoksi yhdessä pilkkusääntöjen ja yhdyssanaohjeistuksen kanssa. Verkkolehdet huomauttavat, että uudistusten myötä nettiin saadaan uutisia jopa 17 sekuntia nykyistä nopeammin, ja ne ovat 30 prosenttia todennäköisemmin päin helvettiä.
“Voisko ton alkusoinnutuksen lopettaa jo, hä?” kysyi kuumana käyvä kriitikko. Kyllähän ko. kompromissi kelpaa.
Järjestöt muistuttavat samassa yhteydessä, ettei Kosovo ole osa Kiinaa. Ei myöskään Karjala, joka kuuluu osaksi houreista nationalistista sekoilua.
“Mitä me muka olemme unionilta saaneet? Vain muutaman kymmenen miljardia kehitystukea, poliittista vaikutusvaltaa, aseman tärkeänä eurooppalaisena päättäjänä ja yleisen hyvinvoinnin. Senkö takia meidän pitäisi olla kiitollisia EU:lle?” ihmetteli hampaaton dublinilainen Shane McMcMcO’Gael.
Hänen ryyppykaverinsa Dothriorannghinnghann Cuchulainn on samaa mieltä. Cuchulainn huomauttaa, että ennen jäsenyyttä irlantilaiset viljelivät maakattoisissa taloissaan onnellisen persaukisena ruttoista perunaa ja harrastivat juoppohulluutta sekä joukkotappeluita Belfastissa. Nyt heillä on toimiva hyvinvointivaltio ja maanosan korkeimpiin lukeutuva elintaso.
“EU? Mitä sillä muka tekee?” ihmettelee Cuchulainn deliriuminsa kourissa.
Viimeismpien tietojen mukaan Leopold Bloom on matkallaan saapunut kallioille. Seuraamme tapahtumien kehittymistä.
Medvedev on virkavalansa vannottuaan muun muassa nyökkäillyt, heilutellut käsivarsiaan ja tanssinut irtonaisesti ripaskaa.
Raivaustöihin ei vielä ole päästy myrskystä pahiten kärsineillä alueilla. Maan hallinto on kuitenkin ilmoittanut tekevänsä kaikkensa, että myös kansainvälisten avustusjärjestöjen työntekijät joutuvat ainakin harhaluotien kohteeksi. Hallitus on myös ilmoittanut teloittavansa kahdesta kolmeenkymmentä toisinajattelijaa kriisiapuna kotinsa menettäneille.
Myanmarissa on viikonlopun jäljiltä yhä kateissa yli 40 tuhatta ihmistä. Hallitus on kuitenkin tiukasti kieltänyt väitteet, että heitä kidutettaisiin salaisilla vankileireillä. Maan johtajan Than Shwen mukaan kadonneita ei kuitenkaan nähdä vapaudessa ennen kuin heidän osuutensa hirmumyrskyn puhkeamiseen ja jättiaallon iskeytymiseen Irrawaddyjoen suistoalueelle on selvitetty perin pohjin.
Lehti, joka lähetti välittömästi sunnuntaina puolet toimituskunnastaan ja näiden kissat Espanjaan seuraamaan tilannetta, tavoitti kyseisen henkilön läheisessä Hijo de la Putan kylässä eilisiltana. Puuseppä Angelo Lopez Garcia Garcia Garcia kertoi, mitä hänen haluttiin kertovan.
“Ihan mitä vaan, ihan mitä vaan. Jättäkää jo meidät rauhaan, jooko?” Garcia Garcia Garcia sanoi pari tuntia talonsa edessä päivystäneelle toimittajallemme.
Loput Lehden toimituskunnasta on sijoitettu strategisiin asemiin lentokentille ja lomamatkalaisten talojen lähettyville, jotta yksikään turmasta toipuva ei pääsisi livahtamaan kotiinsa kommentoimatta tapausta.
Olalle taputuksia
Garcia Garcia Garcian tapausta lukuun ottamatta suomalaismedia on suomalaismedian mukaan hoitanut bussiturman uutisoinnin “aivan vitun hyvin, ei paremmin voisi olla”.
“Tärkeintä on se, että aivan kaikki kerrotaan ja aivan kaikki kuvataan ja myös julkaistaan. Journalismissa tärkeintä on hyvä matsku, ja nyt sitä riittää. Ai mikä eettinen harkinta? Missä pelaa?” pohti kännykkäkameran kanssa puskassa istunut toimittaja Aimo Skribentti.
“Tässä ei nyt ole ollenkaan kyse siitä, että haluttaisiin korjailla tsunamin aikaisia töppäyksiä, ei mitenkään. Kyllä tässä on ihan vankat journalistiset perusteet takana”, vakuutteli päätoimittaja Hannu Hyväveli ladellessaan sivuille uhrien lapsuudenkuvia ja kengännumeroita.
Lentokentän katolle hän väritti kaksi sala-ampujaa, joista toisen keltaisella ja toisen mustalla. Aseen piippuun hän väritti sahalaitaisen kuplan, jossa luki “pam!”.
Uusimman gallupin mukaan noin puolet yhdysvaltalaisista uskoo, että Clinton on värittänyt Barack Obaman mustaksi voittaakseen vaalit.
“Eihän siinä mitään että toimittaja tekee kuukausikaupalla työtä löytääkseen haastateltavan tai on hankkinut vuositolkulla taustatietoa tehdäkseen jutun. Tai on hankkinut pitkän koulutuksen ammattiinsa ja yrittää kaventuvien resurssien paineissa tehdä parhaansa. Tai on vuosikausia uurastanut saadakseen tärkeää tietoa kansalaisille. Kato: ootte vain tyhmiä runkkareita, ette te tajuu. Se riittää, että on justiinsa katsonut Titanicin ja kertoo siittä iltapäivälehdelle. Se on kato vittu Kansalaisjournalismia. Nii. Että vetäkää handuun kaikki muka-vitun-journalistit. Voi voi.Tähän teidän pitää pyrkiä, kato”, totesi palkintoraati, jota on syytä arvostaa aivan vitusti.
Vittu. Vitun vitun vitun vitun vitun vittu. VITTU. SAATANA. PERKELE. Mainitsinko jo perkeleen? VITTU.
“Fidel Castro edustaisi jatkuvuutta mutta toisi silti mukanaan tarvittavia uudistuksia, jotka pitävät voimistuvan opposition tyytyväisenä”, arvioi Kuuba-asiantuntija Fidel Castro.
Muita julkisuudessa esiintyneitä nimiä presidentin tehtävään ovat olleet lähinnä vanhan kaartin puoluejyriin lukeutuva Fidel Castro, puolueen nuorisoliikkeen nouseviin kykyihin kuuluva Fidel Castro sekä eräänlaisena mustana hevosena ulkopuolelta peliin nostettu Fidel Castro.
Väistyvän presidentin ei uskota kokonaan luopuvan politiikasta, vaan asiantuntijat arvelevat hänen jäävän kulisseihin tavallaan harmaaksi Fidel Castroksi.
Muinainen hullu jumalolento Suuri Cthulhu ei ole toistaiseksi ilmoittanut halukkuudestaan tuhota Kuubaa ja koko Pohjois-Amerikkaa ja orjuuttaa niiden väestöä.